Jalkahaava on diabeteksen merkittävin liitännäissairaus sairaalahoitopäivin ja kustannuksin mitattuna. Diabetesta sairastavista 15–25 % saa elämänsä aikana jalkahaavan, ja heistä noin viidesosalle joudutaan tekemään amputaatio. Nilkan yläpuolisten amputaatioiden osuus on pienentynyt, mutta amputaatioiden määrässä on alueellista vaihtelua. Tämä kuvastaa sitä, että laadukkain hoito ei ole Suomessakaan kaikkien saatavilla, kirjoittavat Vesa Juutilainen ja Pirkka Vikatmaa Lääkärilehdessä.
Diabeetikon jalkahaavan taustalla ovat neuropatia, valtimonkovettumistauti ja infektio, yhdessä tai erikseen. Sensorisesta neuropatiasta johtuva suojatunnon puutos on diabeetikolla tärkein jalkahaavalle altistava tekijä. Motorinen neuropatia voi johtaa virheasentoihin ja painekuormituksen vuoksi syntyviin jalkahaavoihin.
Jokaisen diabetespotilaan verenkierto tulee arvioida säännöllisesti, tarvittaessa verisuonilaboratoriossa, sillä nilkka-olkavarsipainesuhteen (ABI) mittaus ei ole diabeetikoilla luotettava. Riskipotilaiden tunnistaminen ja varhaisvaiheen tehokas ehkäisevä hoito voivat auttaa välttämään vaikeampia haavaongelmia.
Diabeetikon jalkojen tutkimuksessa arvioidaan ihon kuivuminen, halkeamat ja haavat sekä haavojen esiasteena ilmenevät känsät. Myös jalkojen rakenne ja toiminta tulee arvioida potilaan seistessä, kävellessä ja makuulla ollessa. Jalan neurologisista tutkimuksista tärkein on suojatunnon tutkiminen.
Potilaan tulee saada ohjausta omatoimiseen seurantaan ja itsehoitoon sekä hyvälaatuisten jalkineiden valintaan. Jos jalassa todetaan paikalliseen ylikuormitukseen viittaavia ihomuutoksia, potilaalle tulee teettää yksilölliset, hyvin painekuormaa jakavat pohjalliset.
Lähde: Juutilainen V, Vikatmaa P. Diabeetikon jalkahaava. Suom Lääkäril 2017;72:505–11.
kirjoittaja:
Marianne Jansson
toimittaja
Lue artikkeli kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.
