Astma ja influenssa ovat raskas yhdistelmä

Allergianeuvoja Anne Vuorenmaan mukaan kiertävät flunssat ja influenssakausi ovat aina varoitusmerkki astmaatikolle.

Allergia- ja astmaliitto kehottaa astmaatikkoja seuraamaan vointiaan tavallistakin tarkemmin influenssakauden aikana. Liiton mukaan influenssa, kuten myös tavallinen flunssa, pahentavat astmaa. Pahentunut astma puolestaan vaikeuttaa flunssasta toipumista. Influenssa voi viedä astmaatikon sairaalahoitoon varsinkin, jos astma ei ole hallinnassa.

Liiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaan mukaan kiertävät flunssat ja influenssakausi ovat aina varoitusmerkki astmaatikolle.

– Lääkitystä ei kuitenkaan lisätä automaattisesti sairauksien kiertäessä, vaan omien tuntemusten ja lääkärin ohjeen mukaan, hän huomauttaa ja lisää, että lääkärin puoleen pitää kääntyä, jos astmaoireet eivät taltu lääkityksen lisäämisestä huolimatta.

Allergia- ja astmaliitto kehottaa myös aika ajoin varmistamaan, että lääkkeenottotekniikka on kunnossa. Hengitettävän lääkkeen vaikutus jää vajaaksi, jos sitä ei inhaloida oikein. Joskus astman tila huononee vähitellen, jolloin potilas tottuu tilaansa.

– Voit tarkistuttaa tekniikan helposti esimerkiksi Allergia- ja astmaliiton tai paikallisyhdistysten allergianeuvojalla tai apteekin astmahoitajalla, Vuorenmaa sanoo.

Lähde:
Allergia- ja astmaliitto

Kuva:
Panthermedia