Yliopiston kotisivuilla kerrotaan tohtorikoulutuksen valmentavan vaativiin asiantuntijatehtäviin. Tähän hienoon tavoitteeseen on perustunut yliopistosairaaloissakin vaadittu lääketieteen tohtorin tutkinto erikoislääkärin virkoihin. Asiantuntijalta vaaditaan laajaa oppineisuutta, kriittisyyttä, kykyä ymmärtää erilaisten vaihtoehtojen mahdollisuuksia ja uusien ratkaisujen kehittämistä.
Tämän asiantuntijuuden arvostus näyttää kadonneen poliittisilta päättäjiltä. Tämä näkyy paitsi kliinisen tutkimusrahoituksen ahdingossa, myös yleisessä suhtautumisessa asiantuntijuuteen. Studiokeskusteluissa kaikkien mielipiteet ovat samanarvoisia riippumatta siitä, onko kyseessä omakohtainen tunnekokemus vai tietoon perustuva arvio.
Miksi ministerikin viittaa kintaalla päivystävien dosenttien lausuntoihin ja puhuu halveksuvasti kesät läpeensä lepäilevistä professoreista? Ministeri myös uskoo tietokoneälyn vähentävän lääkärien tarvetta: tulevaisuudessa potilaat hankkivat diagnoosinsa täyttämällä netissä oirekartan ja yhdistämällä sen verestä tehtyyn kaiken kattavaan anlyysiin – ja ping: älykännykän näytölle ilmaantuu diagnoosi, hoitoehdotus ja nettiosoite, josta lääkkeet voi tilata suoraan R-kioskille.
Vaan entäpä jos diagnoosi onkin väärä tai älykännykkä ehdottaa useampia vaihtoehtoja? Tai jos kioskilta haettu lääke ei tehoa tai sovi? Parhaassa tapauksessa älykännykkä tarjoaa vain liikunnanseurantaohjelman lataamista älylaitteeseen.
Tietokoneäly auttaa parhaiten asiantuntijaa eli lääkäriä, joka pystyy välittämään eri vaihtoehdot potilaalle ja ehkä motivoimaan tämän elintapamuutokseen. Asiantuntijalla on tällöin ajankohtainen tieto ja sen ymmärtämiseen vaadittava tausta- ja jatkokoulutus. Hänellä on useita eri vaihtoehtoja ja mahdollisuus niiden puntarointiin juuri tämän ainutlaatuisen potilaan kohdalla.
Miksi ministeri halveksii asiantuntemusta? Siksikö, että hänellä on aina kiire ja asiat täytyy voida tviitata parilla lauseella? Siksikö, että useampi vaihtoehto ahdistaa? Onkohan tämä yksi nyky-yhteiskuntamme ydinongelmia: runsas vaihtoehtojen valikoima aiheuttaa ahdistusta, jolloin on parempi vain tviitata ja toistaa samaa mantraa, kuten: säästämällä Suomi nousuun! Erityisesti kannattaa säästää koulutuksesta sen kaikilla eri tasoilla. Jos ei ole asiantuntijoita, ei ole vaihtoehtoja, eikä silloin kenenkään tarvitse enää ahdistua.
Eija Kalso
LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
