Uusi ajattelutapa tekee tuloaan muistisairauksien hoitoon.
– Lääkkeettömien keinojen mahdollisuuksista on kertynyt viime vuosina paljon uutta tutkimusnäyttöä, kertoo gerontologian dosentti Ulla Eloniemi-Sulkava.
Tärkeintä hänen mielestään on kuitenkin, että kaikki hoitohenkilökuntaan kuuluvat tarkistavat suhtautumistaan muistisairaisiin henkilöihin.
– Potilas on nähtävä yksilönä, joka reagoi omilla keinoillaan ympäristöönsä. Liian helposti muistisairaan puheet ja käyttäytyminen kuitataan vain sairauden aikaansaamaksi oireiluksi.
Muistisairaan toiveista voi Eloniemi-Sulkavan mukaan saada paljon selville kuuntelemalla häntä tarkasti ja kohtelemalla kunnioittavasti. Lääkärinkin tulee pyrkiä muistisairasta henkilöä hoitaessaan samanlaiseen tasa-arvoiseen kohtaamiseen kuin kenen hyvänsä kanssa. Ihmistä itseään ei voi sivuuttaa ja puhutella vain omaisia.
– Totta kai muistisairaiden henkilöiden kanssa kommunikoiminen on usein erittäin hankalaa. Haastava käytös voi kuitenkin olla tärkeä viesti turvattomuuden tunteesta, identiteetin loukkauksesta tai esimerkiksi fyysisestä kivusta, sanoo Ulla Eloniemi-Sulkava.
Moni lääkäri voisi olla muutoksen moottori työyhteisössään.
– Hoitajat toivovat usein lääkärin ratkaisevan hoitotyön ongelmia pyytämällä psyykenlääkkeitä tai potilaan siirtoa. Tällöin lääkärin tuki ja ohjaus ovat hyvin tärkeitä.
Musiikki ja muistelu käyttöön
Muistisairaan henkilön voinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen on jo paljon lääkkeettömiä keinoja, joista voi valita sopivimmat.
– Musiikin hyödyntämisestä on saatu Ruotsissa paljon rohkaisevaa näyttöä. Jopa aggressiivinen käyttäytyminen voi laantua, jos hoitaja osaa hyräillä oikeassa tilanteessa tuttua kappaletta. Eikä tällainen lisää hoitokustannuksia lainkaan, sanoo Ulla Eloniemi-Sulkava.
Samanlaisia tuloksia on saatu muistelemisesta: potilaan kanssa jutellaan hänelle merkittävistä menneistä asioista. Tämä edellyttää aitoa kiinnostusta ihmistä kohtaan.
– Valoterapia on yksi mielenkiintoinen menetelmä. Kirkasvalolampun avulla voidaan pitää yllä vuorokausirytmiä tai lieventää pimeyden aiheuttamaa ahdistusta, Eloniemi-Sulkava mainitsee.
Myös riittävä liikunta tulisi nähdä olennaiseksi osaksi hoitoa.
– Muistisairas henkilö voi esimerkiksi tarvita päivittäin kävelylenkkejä stressinsä purkamiseen. Tällöin oikea kysymys ei ole, miten hänen levotonta vaelteluaan voitaisiin hillitä. Sen sijaan pitäisi miettiä, miten saadaan järjestettyä omainen tai hoitaja mahdollisimman usein lenkkiseuraksi.
Myös muista perustarpeista kuten ravitsemuksesta on huolehdittava hyvin. Muistisairailla henkilöillä vitamiinien ja proteiinin saanti jää helposti liian pieneksi. Tämä vaikuttaa suoraan lihaskuntoon ja toimintakykyyn.
– Eikä ruoan tarvitse olla vain ravintoaineita, grammoja ja numeroita. Herkullinen ateria kauniisti katettuna ja mukavassa seurassa parantaa kenen hyvänsä mielialaa ja ruokahalua. Kaikkinensa kyse on siis varsin yksinkertaisista, yleisinhimillisistä asioista, Ulla Eloniemi-Sulkava toteaa.
Teksti: Mari Vehmanen
Kuva: Mikko Käkelä
Julkaistu Lääkärilehdessä 21/14.
