Maailmalle altistuminen on tehokas tapa oppia kohtaamaan toiseutta. Kun omaa sisäistä karttaansa on aika ajoin valmis sovittelemaan todellisuuden kanssa päällekkäin, voi outojakin ilmiöitä tarkastella rauhallisemmin mielin.
Ei tuo perinneparantajan työ aivan mahdottoman erilaista olekaan; ei tämä rotta maistukaan hullummalta; eivät meidän omat tietomme ole kuin luuloja jossain toisaalla.
Otetaan vaikka Apotti, kaikkien tuntema miljoonahanke potilastiedon parantamiseksi. Se on perusteltu välttämättömäksi. Onkin kiinnostavaa, että Nepalissa ei ole minkäänlaista potilastietojärjestelmää. Yliopistosairaalan ensiavussa ei ole yhtään tietokonetta.
Psykiatrisellakin osastolla kirjataan potilaasta paperille ainoastaan nimi ja omaiset, todelliset ydintiedot siis, nekin vain hoitojakson ajaksi. Kaikki perustuu siihen, että ihminen tunnetaan ja että hänen kanssaan on asiat tuntevia omaisia mukana joka tilanteessa.
Missä muuten Suomessa ovat omaiset? Harvemmin kuin useammin olen ollut sairaalatyössäni hoitoneuvottelussa, jossa olisi psykiatrisen potilaan omainen mukana. Jatkohoito sovitaan täällä viranomaisen kanssa.
Meidän työmme eli kurssit ja tietoiskut kohdistuvat myös kouluihin ja lapsiin. Kävimme Sisahniyan peruskoululla ja pyysimme lapsia piirtämään meille omia haaveitaan, surujaan, pelkojaan ja ilojaan. Ja kyllä saimmekin mahtavan kokoelman lentokapteeneita, lääkäreitä, käärmeitä ja haukkuvia koiria, melkein kuin missä tahansa koulussa Suomessa. Muutama lapsi piirsi pelkäävänsä isää tai äitiä, joka lyö kepillä. Suomessahan tämä kiellettiin vasta 1980-luvulla, vieläkin neljännes vanhemmista kertoo tukistavansa lastaan.
Nepalissa etäisyydet lähimpään sairaalaan tai terveysasemalle tuntuvat pitkiltä. Mutta niin ne ovat Suomessakin. Mehän joudumme turvautumaan telemedisiinaan satojen kilometrien matkojen vuoksi. Ja psykiatripula vaivaa kumpaakin maata, eri syistä vain. Toinen kärsii aivovuodosta eli koulutetun väestön katoamisesta ulkomaille, toisessa aivojen käyttö itsessään on välillä vaikeaa.
Eräs mielenterveyshankkeemme kiinnostava ulottuvuus onkin se, mitä sen kautta voi tuoda takaisin Suomeen. Nepalilaisilla on paljon annettavaa myös kaukaiselle Suomelle, joka kamppailee teknologisen kuilun toisessa päässä samankaltaisten ihmisen kohtaamiseen liittyvien ongelmien parissa.
Ainakin psykososiaalisen ohjauksen merkitys on selvä. ”Councelling” tarkoittaa sitä, että potilas kohtaa meidän koulututtamamme paikallisen ohjaajan, vertaisensa, jolle hän uskaltaa kertoa kenties sosiaalisesti arkojakin asioita, kuten alkoholismista, masennuksesta tai perheväkivallasta, ja saa omille ajatuksilleen tukea ja tarvittaessa hoito-ohjeita. Ohjeet voivat olla yksinkertaisesti vuorovaikutustaitoja tai tietoisuustaitotyyppisiä harjoituksia. Tarvittaessa toki potilas ohjataan eteenpäin tai otetaan yhteys vaikkapa poliisiin, mutta usein tämä riittää.
Me aiomme seuraavaksi tutkia tätä tarkemmin. Käynnistämme ensi vuonna tutkimuksen, jossa seurataan yli 300 potilasta ja heidän saamansa tuen vaikuttavuutta. Monitorointimatkani yksi osuus liittyi tämän tutkimuksen suunnitteluun.
Yksityiskohtia yhdessä nepalilaisen lääkärin kanssa miettiessä usein ihmettelin, miten samanlaisia asioita me oikein pohdimme kummassakin maassa – aluesairaalaverkon kattavuus on otsikoissa sekä Suomessa että Nepalissa, kansanlääkintä puhuttaa sekä poppamiehiä että kansanedustajia, ja sotehan on perimmiltään nimenomaan psykososiaalista ohjausta.
Erot meidän ja muiden välillä ovat lopulta kovin pieniä ja yhtäläisyydet suuria. Ja se jos mikä on mielestäni hyvin rauhoittava ajatus. Epävakaina ja rasistisina aikoina, kun Eurooppaan rakennetaan taas raja-aitoja, parasta vastalääkettä vieraudenpelkoon on itsensä altistaminen eli psykososiaalinen rokottaminen.
Sinä voit rokottaa itsesi ja läheisesi tukemalla työtämme haluamallasi tavalla ja perehtymällä lisää eri kulttuureihin. OmaKapualaiset osoittivat, että omalla toiminnalla voi kerätä jopa tuhansia euroja juuri haluamalleen asialle. Heidän bloginsa monitorointimatkasta ja siihen liittyneestä seikkailusta löydät täältä http://www.kapua.fi/oma/category/blogi/oma-kapua-nepal/.
Voit myös hankkia aineettomia lahjoja, ottaa osaa Työpäivä maailmalle -kampanjaan tai hankkia kortteja ja kalentereita, joita syntyy nepalilaisten lasten piirustuksista. Kirjoita kommentti-kenttään, mikä sinusta on tehokas tapa psykososiaalisesti rokottaa itsesi.
Mieli hyvin, kaikki hyvin!
Mika Rautanen
LL Mika Rautanen tekee havaintoja mielenterveydestä ja kehitysavusta matkalla maailman katolle ja takaisin.
