LL Anniina Palm oli kuusihenkisen vaellusryhmän kanssa Nepalissa Island Peak -vuorella, kun maanjäristys alkoi.
Ryhmä oli päässyt miltei vuoren huipulle jyrkkää jää-lumiseinää pitkin. Korkeutta oli yli 6 000 metriä.
Vuori alkoi aaltoilla ja täristä. Palmista tuntui kuin joku olisi ravistellut vuorta. Hän ei tajunnut heti, mitä se tarkoitti.
– Roikumme vuoren rinteellä köysien varassa ja ajattelin, että toivottavasti ei tule lumivyöryä. Mietin myös sitä, pysyykö köysi paikallaan. Suojasimme heti päämme, kun ymmärsimme, mistä oli kysymys, hän kertaa tapahtumia.
Pelko ei iskenyt
Järistys kesti noin puoli minuuttia. Anniina Palm ei ehtinyt pelätä, sillä kaikki kävi niin nopeasti.
Ryhmä alkoi laskeutua vähitellen alas. Koko ajan oli mahdollista, että vuoreen tulee uusia railoja. Kiipeilijät myös miettivät, että kiviä saattaa tippua päälle.
– Normaalisti vuorelta laskeutuminen kestää kolmesta kuuteen tuntiin. Nyt alas tuleminen vei yhdeksän tuntia. Laskeuduimme koko matkan köysistössä, ja ensimmäisenä kulkenut sherpa tunnusteli sauvoilla turvallista polkua lumen alta.
Tuhon laajuus selvisi
Seurue pääsi telttaleiriin pimeän tultua. Kännykät eivät toimineet, ja ryhmä luuli vielä silloin maanjäristyksen olevan paikallinen.
Seuraavana aamuna kiipeilijät pystyivät soittamaan matkanjärjestäjälle satelliittipuhelimella. He kuulivat, että järistys oli ollut koko Nepalissa ja tuhansia ihmisiä oli kuollut.
– Ympäristössämme tilanne oli aika rauhallinen. Tiet olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa, ja talot olivat kylissä pääosin pystyssä. Joidenkin talojen kulmat tai sisäkatot olivat pudonneet. Loukkaantuneita emme nähneet.
Anniina Palm kuuli myöhemmin, että Everestin perusleirissä oli useita lumivyöryssä loukkaantuneita kiipeilijöitä, joita leirin omat lääkärit hoitivat. Samasta leiristä vaellusryhmä lähti kulkemaan kohti Island Peak -vuorta muutamia päiviä aikaisemmin.
Vaellusryhmän matka jatkui kolmen päivän ajan sherpojen pääkaupunkiin Namcheen, josta Palm sai ensimmäisen kerran kännykkä- ja nettiyhteyden Suomeen. Namchesta joukko käveli Luklaan, josta he lensivät Katmanduun.
– Onneksi kansainväliset lennot toimivat ja pääsin vappupäivänä takaisin Suomeen.
Köyhä maa tarvitsee kaiken avun
Anniina Palm on erittäin surullinen Nepalin tapahtuminen vuoksi. Köyhä maa tarvitsee nyt kaiken mahdollisen avun.
– Paikalliset ihmiset olivat uskomattoman avuliaita. Sherpat auttoivat meitä, vaikka heidän omat kotinsa olivat tuhoutuneet. Toivottavasti maa selviää tästä katastrofista.
Teksti:
Ulla Toikkanen
Kuva:
Arke Sherpa
Julkaistu Lääkärilehdessä 20/15.
