Alueellista eriytymistä kuvaavat indikaattorit kärjistyvät edelleen, kertoo THL:n tutkimus. Valtakunnallisesti yhdenmukaiset terveyspalvelut eivät voi olla tavoitteena, sillä harvaan asutun maaseudun vanhempi, heikommin koulutettu ja sairastavampi väestö tarvitsee erilaisia palveluita kuin kaupungeissa ja niiden lähialueilla asuva väestö.
Kehitys eriytyy yhä taajamissa ja maaseudulla
Kielteinen kehitys terveyspalvelujen kysyntään vaikuttavissa tekijöissä on sitä yleisempää, mitä maaseutumaisemmasta alueesta on kyse. Nuorten muuttoliike kohdistuu opiskelun perässä kaupunkeihin, mutta työikäisten paluumuutto jää huomattavan vähäiseksi.
– Maaseutumaisten kuntien huoltosuhde heikkenee, ja alueiden väliset erot koulutustasossa korostuvat. Tällöin tarve sote-palveluille erilaistuu edelleen. Vaikka suuri osa eroista oli tiedossa jo aiemmin, on yllättävää, että eriytymiskehitys on jatkunut koko tarkastellun ajan, toteaa tiedotteessa tutkimuksen laskelmista vastannut yleislääketieteen erikoislääkäri Markku Satokangas THL:sta.
Muuttoliike ei näyttäisi koskettavan huonokuntoista väestöä. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työikäisten ja eläkeikäisten keskuudessa eläkkeensaajien hoitotukea saaneiden osuudet olivat maaseutumaisissa kunnassa pääosin suurempia kuin kaupunkimaisissa kunnissa. Peilattaessa tätä sairastavuusindeksin paljastamiin alueellisiin eroihin, on palvelun tarve suhteellisesti suuri maaseutumaisissa kunnissa.
– Yhtäällä ovat itse palvelujärjestelmään liittyvät haasteet, joita ilmentävät vaihtelu palvelujen saavutettavuudessa, suuret etäisyydet terveyskeskuksiin maaseudulla ja palvelutarpeen aluevaihtelu. Toisaalla ovat alueellisesta kehityksestä aiheutuvat haasteet, joiden seurauksena maaseudun huoltosuhde heikkenee ja alueellinen eriytyminen kasvaa, jatkaa Satokangas tiedotteen mukaan.
Terveyspalvelujen yhdenvertaisuus kirjattu perustuslakiin
Terveyspalvelujen yhdenvertaisuus on perustuslakiin kirjattu perusoikeus ja näin ollen myös lähtökohta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukselle. Tämä kuitenkin edellyttää aluekehityksen huomioimista. Laajoista ja avoimista aineistoista huolimatta väestörakenteen ajallista muutosta ei ole kuntatasolla hiljattain kuvattu.
Tutkimuksessa selvitettiin terveyspalvelujen kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien tekijöiden kehitystä viime vuosikymmenten aikana. Kaupunkien ja maaseudun kehitys eroaa selvästi toisistaan, oli kyse sitten koulutuksesta, sairastavuudesta tai maahanmuutosta.
Satokankaan mukaan kaupungistumisen suuntaa ei ole todennäköisesti tarkoituksenmukaista pyrkiä kääntämään, mutta palvelujärjestelmää suunniteltaessa on kyettävä huomioimaan näiden indikaattorien kehitys myös tulevaisuudessa.
Tutkimuksen kuvaamat haasteet koskettavat koko yhteiskuntaa, eivätkä ole yksinomaan terveyssektorin ratkaistavissa. Palvelujen kysynnän alueellisten erojen kaventaminen vaatii myös alue-, työ- ja koulutuspoliittisia toimia.
Kirjoittaja
Ulla Toikkanen
toimittaja
Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 16.9.2019.
