Arto Hannolin, 58, on harrastanut voimailua ja voimanostoa koko ikänsä. Myös miehen viimeisin työ on liittynyt urheiluun ja ihmisten liikuttamiseen. Kun Hannolinin voimat alkoivat muutama vuosi sitten selittämättömästi hiipua, hän oli ihmeissään.
– Lopulta en jaksanut edes nousta kunnolla maasta seisoma-asentoon. Lisäksi olin saanut muutamia tajuttomuuskohtauksia. Kerroin asiasta terveyskeskuslääkärilleni, joka diagnosoi minulle ortostaattisen verenpaineen. Voimattomuuden hän sanoi olevan lihasperäistä, Hannolin kertoo.
Elokuussa 2014 Hannolin sai niin rajun tajuttomuuskohtauksen, että hänet kiidätettiin sairaalaan. Siellä lääkäri määräsi miehen laboratoriokokeisiin ja pään magneettikuviin. Kävi ilmi, että oireet johtuivat aivolisäkkeen kasvaimesta.
– Kasvain oli tyrehdyttämässä hormonituotantoni, siksi olin niin voimaton. Lääkäri ei osannut sanoa, kuinka kauan kasvain oli kasvanut päässäni. Hän totesi, että minut leikataan niin pian kuin mahdollista. Aikataulu oli jo kirurgin kanssa lyöty lukkoon. Silloin minä, suuri ja vahva voimailija puristin tuolin käsinojia ja kyyneleet valuivat poskilleni.
Leikkaus johti jatkuvaan päänsärkyyn
Hannolin leikattiin marraskuussa 2014. Kasvainta ei kuitenkaan voitu poistaa kokonaan, sillä osa siitä oli kietoutunut näköhermon ympärille. Huono onni jatkui ja leikkauksen jälkeen Hannolin alkoi kärsiä jatkuvasta päänsärystä. Päänsärkyä tutkii tällä hetkellä neurologi, mutta varmaa diagnoosia ei vielä ole annettu.
– Joskus kipu on lievempää ja toisinaan halvaannuttavan kovaa. Kipu on joka hetki kuitenkin läsnä, hän kuvailee.
Näköhermon ympärille jätettyä kasvainta hoidettiin kesällä 2015 sädehoidolla. Hannolin kävi sädehoidossa 42 arkipäivänä. Hän kertoo, ettei hoitojakso ollut niin raskas, kuin hän oli pelännyt.
– Toki olin joinakin päivinä hoidon jälkeen ihan poikki. Jatkuva päänsärky ei auttanut asiaa. Itse hoitotapahtuma ei kuitenkaan sattunut tai ollut epämiellyttävää, hän toteaa.
Apua läheisistä ja vertaistuesta
Hannolinilla ei ole ollut helppoa, mutta mies kuulostaa puhelimessa hyväntuuliselta. Hän korostaa eläneensä hyvän elämän.
– Totesin, että sairauksia ei aina pysty selättämään, muttei niille tule myöskään antaa valtaa hallita elämää. Minulla on ystäviä, vaimo, lapsia ja lapsenlapsia. Olen saanut tehdä sellaisia asioita, joista pidän. Siitä täytyy olla kiitollinen, hän sanoo.
Läheistensä lisäksi Hannolin kertoo saavansa voimaa päiviinsä vertaistuesta, muiden auttamisesta, musiikin kuuntelusta ja blogien kirjoittamisesta.
– Vertaistuen avulla huomasin, etten ole sairauteni kanssa maailman napa, vaan muutkin ihmiset taistelevat näiden samojen tunteiden kanssa. Lisäksi meillä on vertaistukiryhmissä mukavaa yhteistä toimintaa, joka pitää mielen virkeänä. Myös kirjoittaminen on suuri voimanlähteeni, hän kertoo.
Yksi asia Hannolinia kuitenkin huolettaa. Se, että vaimo joutuu olemaan sairauden sijaiskärsijä ja kuuntelemaan miehen tunteenpurkauksia. Tätäkin asiaa mies päätyy tarkastelemaan tapansa mukaan myönteisesti.
– On tästä sairaudesta toisaalta jotain hyvääkin saanut. Nauramme ja hymyilemme toisillemme enemmän kuin vuosiin, hän kertoo.
Arto Hannolin alkaa kirjoittaa Potilaan Lääkärilehteen Potilaan ääni-palstalle. Ensimmäinen kirjoitus julkaistaan maanantaina 5. lokakuuta. Lisäksi hän kirjoittaa blogia Suomen Kipu ry:lle.
Lue myös Hannolinin kuvaus siitä, miltä tuntuu olla sädehoidossa.
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
