Kuulo ja muut aistit usein heikkenevät iän myötä, mutta tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tämä heikkeneminen voi myös kertoa dementian riskistä. Tutkimuksessa 1 900 keskimäärin 67-vuotiasta yhdysvaltalaista seurattiin kymmenen vuoden ajan.
Tulosten perusteella muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot heikkenivät kaksi kertaa todennäköisemmin henkilöillä, joiden kuulo ja näkö olivat selvästi huonontuneet. Myös makuaistin heikkeneminen liittyi sairastumisriskiin.
Vaikka aistien heikkeneminen liittyi kognitiivisten mielentoimintojen heikkenemiseen, dementiaan viittaavia testituloksia sai vain noin 15 – 24 prosenttia osallistujista, joiden kuulo-, näkö- tai makuaisti oli huonontunut.
Aistien heikkeneminen on yhdistetty muistin heikkenemiseen aiemminkin, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu. Todennäköisesti aistien heikentyminen kuvastaa elimistön ja terveydentilan laajempaa heikkenemistä.
Lähde: Age-Related Sensory Impairments and Risk of Cognitive Impairment. Journal of the American Geriatrics Society 2016;DOI: 10.1111/jgs.14308
Uutispalvelu Duodecim
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.