Lastenlääkäri Leena Kaartisen piti lähteä alkukesästä jälleen Afganistaniin työkeikalle. Matkaa siirrettiin, eikä toteutumisesta ole nyt tietoa.
Viimeksi hän kävi maassa vuodenvaihteessa 2019–2020, juuri ennen koronapandemiaa.
Hän seuraa nyt tarkasti maan kaoottisia tapahtumia ja Talebanin valtaan nousua.
– Historia toistaa itseään, hän sanoo.
Kaartinen työskenteli Keski-Afganistanin vuoristossa, kun Taleban tuli edellisen kerran valtaan 1996.
Silloinkaan vastarintaa ei juuri ollut. Kaartisen käsitys on, että ihmiset antautuivat, koska olivat väsyneitä sotaan. Sisällissota oli riehunut siitä saakka, kun Neuvostoliitto lähti 1989.
Maaseudulla valtataistelu ei paljonkaan näkynyt. Perusterveydenhuollon kehitysprojekti sai jatkua ja naiset tehdä siinä työtä.
Kaksi vuotta myöhemmin Kaartinen joutui palaamaan muutamaksi kuukaudeksi Suomeen, kun alueella oli levottomuuksia.
Terveydenhuolto saanee toimia
Leena Kaartinen pitää jatkuvasti yhteyttä Afganistaniin. Vuoristoalueilta hän ei ole viime päivinä saanut viestejä. Hän arvelee ihmisten piilottelevan ja odottelevan tilanteen selkiytymistä.
Kabulissa olevilta ystäviltä tulee pelokkaita ja ahdistuneita viestejä. Ulkomaalaisjärjestöjen työssä olleet pelkäävät, että Taleban rupeaa vahtimaan ja selvittämään työyhteyksiä.
– He haluaisivat päästä pois maasta, koska muistissa on, miten näitä kohdeltiin edellisen vallankumouksen aikana.
Tietoa vahingoittumisista ei ole tullut.
Kaartinen kuvaa talebaneja sekalaiseksi seurakunnaksi.
– Nyt valtaan tulleet vakuuttavat, että mitään ei tarvitse pelätä, koska oli tällainen veretön vallankumous, pyhä sota on loppunut ja nyt aletaan hallita rauhanomaisesti. Mutta kun heitä on monenlaisia.
Osa kuuluu ääriliikkeisiin, osa on vapaamielisempiä. Ketkä saavat nyt valtaa, on epäselvää.
Terveydenhuolto sai aiemman Taleban-hallinnon aikana toimia melko rauhassa, kunhan miehet ja naiset työskentelivät erillään. Vallankumouksen kaaoksen jäljiltä oli tosin pula tarvikkeista ja lääkkeistä.
– Kyllä sellainen usko ja toivo on, että terveydenhuolto saa toimia niin kuin ennenkin, ainakin alussa. Ainakin he ovat ilmoittaneet, että kansalaisjärjestöt saavat jatkaa, eikä niiden toimintaan puututa.
Tällaista viestiä Kaartinen on saanut sekä tiedotusvälineistä että afganistanilaiskontakteilta.
Viisumi on voimassa
Leena Kaartinen aloitti työn Afganistanissa 1971. Enimmän ajan hän on työskennellyt kristillisen kehitysyhteistyöjärjestön IAM:n (International Assistance Mission) kautta, joka on ollut maassa vuodesta 1966. Kaartinen jäi eläkkeelle 2006, mutta on käynyt maassa senkin jälkeen lähes joka vuosi.
Talebanin tullessa valtaan edellisen kerran 1996 hän työskenteli maaseudulla perusterveydenhuollon projektin parissa. Vaikka työ keskeytyi muutamaksi kuukaudeksi vuonna 1998, sitä päästiin jatkamaan 1999 virallisella terveysministeriön luvalla.
Luvassa oli erikseen kirjattuna, että naiset saavat tehdä työtä projektissa.
Terveyskeskusta kehitettiin, ja työtä tehtiin kylätasolla. Tiloissa pystyttiin tekemään myös leikkauksia. Osastopaikkoja oli 15.
Yhdessä amerikkalaisen naislääkärin ja saksalaisen diakonissan kanssa Kaartinen koulutti paikallisia kyläkätilöitä ja sairaanhoitajiksi. Myöhemmin osa heistä läpäisi kokeet ja sai laillistuksen.
Kaksi sairaanhoitajiksi valmistuneista halusi lukea lääkäriksi. He olivat tavallisia perheenäitejä. Kaartinen sai Suomesta sponsorit molemmille.
Avun ehtona oli, että he menevät kotiseudulleen töihin. Niin tapahtuikin. Tänä kesänä Kaartisen oli määrä mennä toisen työpaikkaan äiti-lapsiklinikalle arvioimaan työtä. Klinikan varustus oli aikanaan hankittu Suomen kristillisen lääkäriseuran keräyksen avulla.
Kiristyvän tilanteen vuoksi alkukesään suunniteltu matka peruuntui. Viisumi on voimassa syyskuulle.
Aivan tuoreimpia tietoja Kaartisella ei klinikan tilanteesta ole. Työntekijät ovat piilotelleet viime viikot. Toiveissa on ollut aloittaa toiminta uudelleen.
Minna Pihlava
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
