Afaattisella potilaalla on oikeus tulla kuulluksi

Afasia on kielellinen häiriö, joka on tullut kielenoppimisen jälkeen. Sen yleisin aiheuttaja on aivoinfarkti, mutta myös muut aivovammat ja neurologiset sairaudet, kuten dementia, aiheuttavat afasiaa (1,2). Afasia voi vaikuttaa kaikkiin kielen osa-alueisiin: puheen tuottoon ja ymmärtämiseen sekä kirjoittamiseen ja lukemiseen. Vaikeusaste vaihtelee vamman laajuuden mukaan.

Afaattiset henkilöt yleensä tietävät, mitä haluavat sanoa, mutta eivät pysty sitä sanomaan. Kielellisistä haasteistaan huolimatta he toivovat, että heitä kohdellaan aikuisina, omista asioistaan vastaavina henkilöinä.

Afasiat voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: sujumattomiin ja sujuviin afasioihin (3). Sujumattomassa afasiassa puheen tuotto kangertelee ja sanat hukkuvat sekä vääristyvät. Potilas ei pahimmillaan pysty tuottamaan puhetta ollenkaan, vaan toistaa esimerkiksi tavua ”ko ko ko” samalla elehtien. Potilailla on myös vaikeuksia ymmärtää nopeaa tai monimutkaista puhetta, ja he häiriintyvät taustamelusta.

Sujuvassa afasiassa henkilö tuottaa paljonkin puhetta, mutta puhe ei liity asiaan, siinä ei ole oikeita sanoja tai pahimmillaan se on pelkkää siansaksaa. Tällöin myös puheen ymmärtäminen on usein vaikeaa ja oiretiedostus puutteellista.

Afaattiset henkilöt ovat usein hyvin turhautuneita omaan kykenemättömyyteensä kommunikoida. Heidän yli puhutaan, ja heidät sivuutetaan aikaa vievinä ja hankalina henkilöinä useilla elämän osa-alueilla.

Afaattinen potilas vastaanotolla

Kun afaattinen henkilö saapuu vastaanotolle, on tärkeää muodostaa mahdollisimman kiireetön ilmapiiri. Potilaaseen kannattaa ottaa katsekontakti ja tervehtiä häntä ensin, vaikka mukana olisi omainen. Tämä kertoo afaattiselle henkilölle, että hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita ja että hänet tullaan kohtaamaan aikuisena ihmisenä, joka on kykenevä vaikuttamaan omaan elämäänsä.

Ilmapiiriä voi edelleen keventää sanomalla, että afasia on tiedossa ja että yrität parhaasi mukaan ymmärtää potilasta. Katsekontakti on hyvä pitää koko keskustelun ajan, koska puhujan ilmeet, eleet ja näkyvät suun liikkeet auttavat afaattista henkilöä. Ilman näitä tämä ei välttämättä ymmärrä kuulemaansa.

Selkeästi tuotettu puhe ja lyhyet, yksinkertaiset lauseet tukevat puheen ymmärtämistä. Monimerkityksellisiä lauseita ja monimutkaisia lauserakenteita tai kysymyksiä kannattaa välttää. Esimerkiksi ”Onko sinulla kuumetta tai päänsärkyä?” kannattaa jakaa kahteen erikseen esitettyyn kysymykseen, joihin molempiin pystyy vastaamaan kyllä tai ei.

Vastauksen paikkansapitävyys on hyvä tarkastaa lisäkysymyksellä ”Ymmärsinkö oikein, että sinun päätäsi särkee?”, koska afaattinen henkilö sotkee usein kyllä- ja ei-vastaukset keskenään. Vastauksen muotoiluun täytyy myös antaa riittävästi aikaa. Kielellinen prosessointi on tavallista hitaampaa, ja oikean sanan etsintä voi kestää huomattavan kauan.

Apuvälineet käyttöön

Afaattisen henkilön kanssa keskustellessa kannattaa aina pitää lähettyvillä paperia ja kynää. Paperille voi kirjoittaa keskustelun avainsanoja kookkailla kirjaimilla ja selvällä käsialalla. Menetelmää kutsutaan tuetuksi keskusteluksi (4). Tarkoituksena on auttaa afaattista henkilöä ymmärtämään, mutta myös ilmaisemaan itseään ja tuntemaan itsensä tasavertaiseksi keskustelijaksi.

Sanalistojen lisäksi paperille voi tehdä asteikkoja (esimerkiksi kivun ilmaisemiseksi), kirjoittaa ylös lukuja (”Onko sinua huimannut kerran? Kaksi? Enemmän?”) tai piirtää yksinkertaisia kuvia. Kuvien ei tarvitse olla taiteellisia tai huoliteltuja. Afaattinen henkilö pystyy usein osoittamaan oikeaa vaihtoehtoa.

Avainsanojen kirjoittaminen auttaa myös silloin, jos asiaan pitää palata hetken kuluttua uudestaan. Tällöin voidaan vain osoittaa avainsanaa ja sanoa esimerkiksi että ”Minulla olisi vielä kysyttävää tästä kivun tunteesta”. Keskustelua voi tukea myös valmiilla kuvilla, joita saa esimerkiksi Papunetin sivuilta (5). Myös oman työpaikan puheterapeutilta kannattaa kysyä apua.

Jos kirjoittaminen ja piirtäminen tuntuvat itselle vieraalta tavalta, Aivoliitolta voi tilata myös valmiita tuetun keskustelun materiaaleja (6), esimerkiksi kirjan Lääkärin vastaanotolla: tuetun keskustelun käsikirja terveydenhuollon asiakkaille ja ammattilaisille. Jos afaattisella henkilöllä on itsellään mukana kommunikoinnin apuväline, sitä kannattaa hyödyntää.

Puheen selkeyttäminen eleillä ja ilmeillä auttaa potilasta ymmärtämään ja rohkaisee häntä itseäänkin käyttämään eleitä oman ilmaisunsa tukena. Esimerkiksi kysymystä ”Onko sinulla rintakipuja?” voi elävöittää osoittamalla omaa rintaansa.

Kohtaaminen ottaa aikaa

Afaattisen henkilön kanssa kommunikoiminen ottaa aikaa ja voi olla kummallekin osapuolelle uuvuttavaa. Kun tulee väärinymmärrys tai potilaan ilmaisusta ei saa selvää, se kannattaa ystävällisesti todeta ääneen ”Anteeksi, nyt en ymmärtänyt, kokeillaan uudestaan”. Älä sano ymmärtäväsi, jos et ymmärtänyt, koska afaattinen henkilö huomaa ristiriidan herkästi.

Jos mahdollista, varaa tapaamiselle enemmän aikaa kuin yleensä. Huumori rentouttaa kommunikointitilannetta ja rakentaa luottamusta. Sananlöytämisen vaikeuksien lisäksi afaattisen henkilön tuottamat sanat voivat vääristyä (esimerkiksi ”kurkku” vs. ”surkku”). Jos keskustelun konteksti auttaa ymmärtämään virheellisesti tuotettua sanaa, sitä ei tarvitse korjata. Jatkuva korjaaminen voi saada afaattisen henkilön ärsyyntymään ja lopettamaan keskustelun. Kuultu asia kannattaa kuitenkin varmistaa toistamalla se ja kysymällä, tarkoittiko hän juuri tätä.

Afaattinen henkilö saapuu vastaanotolle usein omaisen tai saattajan kanssa. Omaisilta voi saada tietoa potilaan kyvystä kommunikoida tai ajanvarauksen syystä. Toisinaan omaiset saattavat puhua afaattisen henkilön puolesta silloinkin, kun siihen ei olisi syytä. He tarkoittavat hyvää ja haluavat vain helpottaa ja nopeuttaa keskustelutilannetta, mutta vaarana on, että potilaan omat näkemykset asioista eivät tule esille.

Omaisten kanssa voi sopia tapaamisen aluksi, että keskustelua yritetään käydä potilaan kykyjen mitoissa ja tahdissa, mutta jos keskustelu ei suju ollenkaan eikä potilas saa ilmaistua it-seään mitenkään, omainen voi auttaa. Tällainen roolien sopiminen etukäteen rauhoittaa huolestuneita omaisia ja antaa työskentelyrauhan potilaan tutkimiseen.

Kun tapaaminen on päättymässä, pääkohdat ja sovitut asiat on hyvä tiivistää esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla. Suositellut lääkkeet, toimenpiteet tai jatkohoito-ohjeet kannattaa kirjoittaa vaihe vaiheelta ylös. Jos tapaamisen aikana on käytetty tuettua keskustelua, on melko yksinkertaista ympyröidä tai numeroida käsitellyt asiat ja täydentää tarvittavilla ohjeilla. Afaattinen henkilö on usein niin jännittynyt ja keskittynyt keskustelun sujumiseen, että hänen voi olla vaikea muistaa, mitä tapaamisessa on puhuttu.

Muistilappujen ja kirjoitettujen ohjeiden merkitys korostuu, jos potilas on tavattu ilman omaista tai muuta avustavaa henkilöä. Ilman avainsanoja tai kuvia afaattisen henkilön on erittäin vaikeaa ja aikaa vievää kertoa läheisilleen, mitä tapaamisessa käytiin läpi.

Tärkeintä on muistaa, että afaattinen henkilö on potilas siinä missä kuka tahansa muukin. Hän vain tarvitsee hieman apua itsensä ilmaisemiseksi.

Paula Kyllönen

puheterapeutti, FM

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 40/2020.