Alkoholin ongelmakäytön vaikein muoto, alkoholiriippuvuus, koskettaa noin 5–10 prosenttia suomalaista, eli noin kahdeksaa prosenttia miehistä ja kahta prosenttia naisista. Alkoholiriippuvuus on yleisyytensä perusteella kansansairaus. Tällä hetkellä alkoholiin liittyvät kuolinsyyt ovat työikäisen suomalaisväestön (15–64-vuotiaat) yleisin kuolinsyy. Lisäksi alkoholin ongelmakäyttö on yli 200 muun sairauden riskitekijä.
Tästä huolimatta alkoholin ongelmakäyttö (riskikäyttö, haitallinen käyttö ja alkoholiriippuvuus) jää vielä usein tunnistamatta ja hoitamatta, tai olemassa olevia hoitomuotoja ei hyödynnetä tehokkaasti.
Alkoholiongelman hoito ei kuulu pelkästään erikoisosaamisen piiriin, vaan sen tulisi toteutua kaikilla terveydenhuollon tasoilla. Ongelman yleisyydestä johtuen perusterveydenhuollon lääkäreillä on tärkeä tehtävä ja tehokkaita keinoja ongelman tunnistamisessa, varhaisessa puuttumisessa ja hoitamisessa.
Ohessa 13 faktaa alkoholiriippuvuuden hoidosta.
1. Alkoholismi on krooninen sairaus. Siinä alkoholinkäyttö ei ole luonteeltaan tahdonalaista käytöstä.
2. Alkoholiriippuvuuden tunnistaa alkoholin voimakkaasta halusta tai pakonomaisesta tarpeesta. Henkilölle on ominaista käyttää alkoholia enemmän ja kauemmin kuin alun perin oli tarkoitus. Hänen kykynsä hallita lopettamista tai vähentämistä on myös heikentynyt.
3. Riippuvuuteen liittyy usein myös fysiologisen riippuvuuden kehittyminen. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön kyky sietää alkoholia kohoaa ja toisaalta alkoholin käytön lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita. Muita mahdollisia oireita ovat kiinnostuksen puute ja ajan kuluminen alkoholinkäytön ja alkoholista toipumisen ympärillä. Alkoholiriippuvuus voi myös aiheuttaa masentuneisuutta, univaikeuksia ja ärtyisyyttä.
4. Miesten korkean tason riskikäytön hälytysrajaksi määritellään joko neljä annosta säännöllisesti päivittäin tai toistuvasti 7 annosta kertaa kohti tai säännöllisesti 24 annosta viikossa. Naisten korkean tason riskikäytön hälytysrajat ovat hieman alemmat: 2 annosta säännöllisesti päivittäin tai toistuvasti 5 annosta kertaa kohti tai säännöllisesti 16 annosta viikossa.
5. Jos epäilee omassa tai läheisen alkoholinkäytössä olevan ongelmia, asiasta voi puhua terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Jo lyhytkin keskustelu lääkärin tai hoitajan kanssa voi motivoida muutokseen. Mitä aikaisemmin alkoholin ongelmakäyttöön puututaan, sen parempi.
6. Alkoholinkäytön vähentäminen tai lopettaminen onnistuu parhaiten kun henkilö on motivoitunut muutokseen. Tavoitteen saavuttaminen on epätodennäköisempää, jos muutosmotivaatio tulee ulkoapäin, painostuksesta tai muiden sanelemana. Motivaatio ei ole pysyvä ominaisuus, vaan voi vaihdella voimakkaasta heikoksi. Kokemukset ja keskustelut vaikuttavat motivaatioon.
7. Henkilöä voi motivoida pohtimalla yhdessä ongelmakäyttäytymiseen sisältyvää ristiriitaa, kuten alkoholin juomisen tuottamaa mielihyvää verrattuna sen kielteisiin seurauksiin.
8. Alkoholin kohtuukäyttö on käsitteenä kyseenalainen termi, koska sen tasosta on merkittävästi vähemmän tieteellistä näyttöä, ja koska yhden henkilön kohtuukäyttö voi myös olla toisen henkilön riskikäyttöä, esim. raskaana olevat, nuoret ja ikäihmiset.
9. Terveydenhuollon henkilöstöllä on velvollisuus puuttua potilaan alkoholin ongelmakäyttöön, kun se on hälytysrajalla. Jos lääkäri tai hoitaja huomaa potilaansa käyttävän huolestuttavan paljon alkoholia, hän saattaa järjestää tavallisen vastaanottokäynnin yhteydessä mini-intervention, joka kestää 10–15 minuuttia. Sen kohderyhmä ovat erityisesti varhaisvaiheen ongelmakäyttäjät. Mini-interventio sopii hoidoksi alkoholin riskikäyttäjille ja alkoholia haitallisesti käyttäville.
10. Tavallisin perinteinen näkökulma alkoholiriippuvuuden hoitoon on ollut täysraittius. Osa saattaa kuitenkin hyötyä alkoholin vähentämisestä. Tätä tavoitetta tukevat muun muassa seuraavat huomiot:
➤ alkoholinkäytön vähentäminen vähentää potilaalle koituvia haittoja
➤ jos potilas saa itse päättää hoidon tavoitteen, hän saattaa sitoutua paremmin hoitoon
➤ potilas voi myös päätyä täysraittiuden tavoitteeseen koettuaan, että hoito on alkanut hänen omilla ehdoillaan.
11. Täysraittiuden tavoite on osalle potilaista realistinen. Sitä voidaan tukea hoidon alussa lääkehoidolla, jolloin kokemukset alkoholittomista päivistä karttuvat. Tällaiset kokemukset tukevat usein monen toipujan muutosprosessia.
12. Alkoholiriippuvuutta voidaan hoitaa lääkkeillä. Disulfiraamia (antabusta) käytetään silloin, kun hoidon tavoitteena on täysraittius tai alkoholista pidättäytyminen. Yhdessä alkoholin kanssa nautittuna disulfiraami lisää elimistön asetaldehydipitoisuutta. Se aiheuttaa pahoinvointia, ihon punoitusta, huimausta, sydämen tiheälyöntisyyttä ja päänsärkyä. Opioidireseptorin salpaajia (naltraksoni/nalmefeeni) voidaan käyttää tukihoitona, kun hoidon tavoitteena on alkoholin käytön vähentäminen, kohtuukäyttö tai täysraittius. Ne salpaavat alkoholin aiheuttamaa mielihyvän kokemusta ja auttavat potilasta pääsemään paremmin hoitotavoitteeseen, olipa se alkoholinkäytön vähentäminen tai täysraittius.
13. Lääkehoidon tehoa parantaa lääkityksen yhdistäminen psykososiaaliseen hoitoon eli kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja muutosmotivaatiota tukevaan keskusteluun.
Artikkeli perustuu Lääkärilehdessä 21/15 julkaistuun artikkeliin: Alkoholin ongelmakäytön tunnistaminen ja hoito
Lue myös artikkelit:
Puolisoni alkoholismi
"Alkoholismi on sairaus, jos voi toipua"
Tarkastanut:
Sari Castrén
FT, tutkija, psykologi, psykoterapiakoulutuksessa
Helsingin yliopisto, päihdelääketieteen yksikkö
THL, Terveysosasto, tupakka, rahapelit ja riippuvuus yksikkö
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
