Lääketieteen opiskelijalla Vilma Pääköllä on omakohtaista kokemusta potilaan roolista suun terveydenhuollossa. Noin kaksi vuotta kestänyt ortognaattiskirurginen hoito (leukojen kasvuhäiriöiden kirurginen ja oikomishoito) alkaa viimein olla loppusuoralla.
Koko hoidon ajan Pääkkö on pitänyt netissä potilasblogia, jossa hän on kertonut avoimesti hoitotoimenpiteistä ja omista kokemuksistaan sekä dokumentoinut hoidon etenemistä myös valokuvin. Ajatus blogista syntyi halusta jakaa tietoa ja tukea samassa tilanteessa oleville.
Ennen hoidon alkua hän etsi itse tietoa verkosta ja huomasi, että sitä ei juuri löytynyt ainakaan suomeksi. Lisäksi osa sisällöstä oli virheellistä, kuten muutamat keskusteluketjut, joissa lietsottiin aivan turhaakin pelkoa.
– Lähes valmiina terveydenhuollon ammattilaisena koin, että minulla on omalta osaltani velvollisuus jakaa asiallista ja mahdollisimman oikeaa tietoa. Välineenä blogi tarjosi kanavan välittää sekä informaatiota että henkilökohtaisia kokemuksia, Pääkkö kertoo.
Hän yllättyi siitä, miten hyvin blogi löydettiin. Joka kuukausi katseluja on ollut noin 1 000–2 000. Lukijat ovat myös ottaneet yhteyttä ja jakaneet omia kokemuksiaan. Osa on vasta harkinnut hoidon aloittamista, toisilla operaatio on jo ollut käynnissä.
– Moni oli huolissaan varsinkin isoista leikkauksista ja niihin liittyvistä riskeistä. Blogin kautta tuntui usein olevan myös helpompi kommentoida esimerkiksi ulkonäköön ja sen muuttumiseen liittyviä huolia.
Luottamus ja avoimuus tärkeitä
Vilma Pääkön purennan kuntoutukseen kuului monivaiheinen oikomishoito sekä kitalaen levitys ja molempien leukojen leikkaus. Ennen hoidon aloittamista hän sai runsaasti tietoa hoidon kulusta ja myös siihen liittyvistä mahdollisista komplikaatioista.
– Lääketieteen opiskelijana minulle oli tietysti keskivertopotilasta paremmat valmiudet omaksua ja ymmärtää tietoa. Näin vaativassa hoidossa potilaan oma motivaatio on keskeinen. Jos ei ole todella motivoitunut, hoidon aloittamista on hyvä harkita kunnolla. Pitkä ja raskas hoito kun vaatii paljon fyysisesti ja henkisesti. Myös ulkonäkö muuttuu jonkin verran – tosin olin itse varautunut jopa isompaan muutokseen. Suurempi yllätys oli äänen muuttuminen. Myös syömisen opettelu uudelleen vei paljon aikaa ja vaati kärsivällisyyttä.
Pääkkö on tyytyväinen omaan potilas-hammaslääkärisuhteeseensa hoidon aikana.
– Jokainen potilas haluaa varmasti tulla kohdatuksi ihmisenä ja huomioiduksi yksilönä, ei vain teknisenä hoidon kohteena. Kaikkein tärkeintä minulle oli, että koin oloni turvalliseksi ja voin luottaa hammaslääkäriin. Koin myös voivani puhua asioista avoimesti ja kysyä tarvittaessa suoraan kaikki mieltä askarruttavat asiat. Luottamusta lisäsi tieto, että on paikka, jonne soittaa milloin tahansa, jos tarvetta tulee.
Hoitotiimiin kuului monta asiantuntijaa oikojasta kirurgiin.
– Potilaana koin, että mitä useampi asiantuntija oli mukana, sitä turvallisemmalta olo tuntui. Hoidon aikana oikojani tosin vaihtui, koska he olivat erikoistuvia. Tuo ymmärrettävä muutos oli tietysti potilaan kannalta siinä tilanteessa ikävää, sillä luottamuksen rakentaminen uudelleen vie aina oman aikansa.
Hän muistuttaa, että kaikesta tiedosta huolimatta potilas on lopulta aika yksin ison operaation keskellä. Hoidon aikana joutuu kohtaamaan myös vaikeita tunteita.
– Potilaan on esimerkiksi hyvä tietää, että masennuksen ja ahdistuksen tunteet muutama päivä leikkauksen jälkeen ovat luonnollisia, koska olo on fyysisesti niin huono. Ainakin omalla kohdallani näistä toipumiseen kuuluvista vaiheista puhuttiin etukäteen. Silti leikkauksen jälkeinen totaalinen avuttomuus oli 25-vuotiaalle perusterveelle ihmiselle yllätys. Siinä tilanteessa kannustivat kirurgin sanat, että viikon päästä olet jo ihan eri ihminen. Se rohkaisi ja antoi uskoa toipumiseen kaikkein pahimmassa vaiheessa.
Silti vaadittiin valtavasti kärsivällisyyttä ja monta viikkoa, ennen kuin elämä alkoi hitaasti palautua entiselleen.
– Syömisen koin alussa aika hankalaksi. Suu ei juuri auennut moneen viikkoon, huulet olivat tunnottomat, kitalaki tuntui vieraalta ja lisäksi suu oli täynnä kumilenkkejä. Syöminen onnistui neljä viikkoa vain pillillä. Nyt hoito on onneksi jo loppusuoralla. Kiinteät oikomiskojeet otettiin pois kesäkuun alussa ja pääsin nauttimaan uudesta toimivasta purennasta.
Potilaana olo kasvatti ymmärrystä
Vaikka hoito alkaa olla ohi, blogin pito jatkuu, jos vain aikaa riittää. Pääkkö olisi jatkossa valmis toimimaan myös vertaistukihenkilönä vastaavaan hoitoon meneville.
– Leukapotilaiden vertaistukea on Suomessa vaikea löytää, koska samassa tilanteessa olevia on niin vähän. Omaa potilasjärjestöä ei ole, toisin kuin monissa kroonisissa sairauksissa.
Pitkän ja raskaan hoidon läpikäyminen on vaikuttanut myös omaan lääkäriksi kasvamiseen.
– Kokemus on lisännyt ymmärrystäni potilaana olemisesta, kuten siitä miltä leikkauksen jälkeinen lähes täydellinen avuttomuus tuntuu. Siinä tilanteessa hoitohenkilökunnan empatialla ja kannustavalla asenteella on iso potilasta tukeva merkitys. Myös potilaan hoitoon liittyvät huolet tulee aina ottaa vakavasti niitä vähättelemättä ja aidosti kuunnellen.
Vaikka tilanne on lääkärille rutiinia, se ei ole sitä potilaalle.
Lue Vilma Pääkön potilasblogi: http://vilmanpurenta.blogspot.fi/
Anu Tilander
toimittaja
Suomen Hammaslääkärilehti
Julkaistu Suomen Hammaslääkärilehdessä 8/13.
