Kirjailija ja Suomen Lääkärilehden kolumnisti Tiina Raevaara kirjoitti hiljattain pettymyksistään käytyään lääkärin vastaanotolla (Suomen Lääkärilehti 34/16 ja Potilaan Lääkärilehti 4.9.). Tohtori oli ollut ujo ja hiljainen eikä ollut kuunnellut tai ymmärtänyt, mitä potilas vastaanottokäynniltään odotti. Vastaavanlaisista kokemuksista saamme aika ajoin lukea lehtien yleisönosastoilta.
Raevaara huomauttaa, kuinka pettymys terveydenhuollon kohtaamisissa voi olla jopa syy turvautua ns. vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, kuten homeopatiaan ja enkeliterapiaan. Hän korostaa, että terveydenhuollon koulutuksessa empatiaan ja ihmisen kohtaamisen tulisi panostaa paljon enemmän. Pätevää tekstiä!
Suun terveydenhuollossa on suuri vaara keskittyä vain yksittäisiin toimenpiteisiin, joita varten toki suurin osa potilaista vastaanotolle hakeutuu. Tällöin ihmisen kohtaaminen voi jäädä nopeaksi ”hyvää päivää ja näkemiin” -keskusteluksi, mikä osaltaan vahvistaa mielikuvaa hammashoidon kapeasta näkökulmasta.
Varsinkin uusien potilaiden kohdalla olisi ensitutustumiseen syytä varata riittävästi aikaa; onhan siinä tarkoitus käydä huolellisesti läpi myös anamneesi ja aikaisempi hoitohistoria. Niistä keskustellessa pitäisi löytää myös yhteinen sävel hyvän hoitosuhteen rakentamiselle. Se edellyttää kykyä myötäelää ja kuunnella, mikä potilaan mieltä oikeasti painaa. Selkeänoloisen vaivan ja vastaanottoajan varaamisen taustalla voi ollakin jotain ihan muuta.
Empatian ja kuuntelemisen taito korostuu niiden potilaiden kohdalla, jotka tulevat vastaanotolle hakemaan apua vaivoihin, joiden taustalta ei löydykään helposti diagnosoitavaa syytä. Krooniset kipupotilaat ovat tästä hyvä esimerkki.
Purentaelimen toimintahäiriöt päänsärkyineen ovat suuri ryhmä apua tarvitsevia. Käypä hoito -suositus toteaa, että 7–9 % suomalaisista tarvitsee hoitoa purentaelimistön toimintahäiriöistä aiheutuviin ongelmiin (Duodecim Käypä hoito 25.11.2013).
Tämäntyyppiset vaivat eivät hoidu lyhyillä temppuluonteisilla käynneillä, vaan vaativat empaattista suhtautumista ja potilaan kanssa yhdessä ”prosessoimista”. Samaan nippuun laitan epämääräiset suuvaivat kuten suupolte, kielen kirvely yms. Näitä potilaita pitää todella kuunnella.
Tiina Raekallio toteaa kirjoituksensa lopuksi, ettei jokainen lääkäri voi olla empatian ihmelapsi eikä potilaan ylitulkintoihin pidä mennä mukaan. Kirjoitus palauttaa kuitenkin mieliin hyvin tärkeän, jo Hippokrateen ajoilta peräisin olevan lääkäri-potilassuhteen todellisen merkityksen.
Kirjoittaja:
J. H. Meurman
professori
Kuva: Panthermedia
Julkaistu alunperin Hammaslääkärilehdessä 13/2016.
