Potilasasiakirjoihin päätyy joskus vääriä diagnooseja, lääkäri erehtyy diagnoosista tai sen numerosta. Joskus tauti voi parantua, mutta diagnoosi jatkaa elämäänsä potilastiedostoissa. Minullakin oli astma melkein kymmenen vuotta. Hyvällä hoidolla tai ihan omia aikojaan astma parani jo monta vuotta sitten. Asia vahvistettiin yliopistosairaalan keuhkofunktiotutkimuksissa. ”Ei astmaa eikä keuhkoahtaumatautia. Vika on joko palleahermon tai sisäänhengityslihasten heikkoudessa.” Vielä viime kesänäkin, astma pulpahti pintaan potilastiedoissani sairaalassa. Siellä se istuu kuin täi tervassa. Haitanneeko tuo.
Potilastietojärjestelmät tarvitsevat vastaanottokäynnin aiheeksi diagnoosinumeroa. Jos lääkäri ei ole kovin ahkera ja tunnollinen, hän käyttää numeroita, jotka hän vanhastaan muistaa ulkoa. Jos vatsakipu säteilee selkään asti, käynnin numeroksi kirjautuu määrittelemätön alaselän kipu M54.5. Kun kipu yltyy ja potilas joutuu päivystykseen, paremmalle numerolle voisi olla käyttöä.
Olettehan lapsena leikkinyt rikkinäistä puhelinta, ollaan piirissä, kuiskataan seuraavan korvaan joku juttu, hän kuiskaa sen seuraavalle. Lopuksi viimeinen sanoo kuulemansa ääneen ja kaikki nauravat, miten tarina muuttui. Potilastiedotkin voivat mennä samalla tavoin vähän rikki ja kun tarina on yhdessä kohtaa nyrjähtänyt hieman, seuraavassa mutkassa se voi notkahtaa vähän lisää.
eResepti on potilaalle kätevä, Kanta-järjestelmässä voi uusia reseptin eikä aikaakaan, kun kännykkään jo kilahtaa viesti: reseptinne on uusittu. Toistaiseksi kaikki reseptinuusimispyynnöt on hyväksytty vuorokauden sisällä. Tehokasta toimintaa.
Vanhoissa paperisissa resepteissä kulki uusittaessa mukana muistijälki: siitä näki, kuka ja missä oli aikanaan diagnoosin tehnyt ja mihin tautiin lääke oli määrätty. Paperireseptistä pystyi tarvittaessa myös jäljittämään paikan, missä ja kuka ehkä tietää potilaan taudista tarkemmin. Kanta-järjestelmässä reseptiä uusittaessa historia katoaa bittiavaruuteen.
Sähköinen resepti on kätevä potilaalle, ei tarvitse tallettaa ja tarkistella vanhenemisaikoja. Kuulemma lääkäristäkin on kätevää se, että kolmiolääkkeiden kokonaiskäyttö näkyy järjestelmässä. Niinpä hänen ei tarvitse pitää moraalisaarnoja liikakäytöstä, kun potilas on pysynyt sovituissa annoksissa.
Erikoiseen perustautiini, jonka numero on G04.9 eli Määrittämätön aivotulehdus, selkäydintulehdus tai aivo-selkäydintulehdus – joka on juuri niin epämääräinen oireyhtymä kuin nimensäkin – aiheuttaa oirejaksojen aikaan unihäiriöitä. Kahden tunnin unen jälkeen, loppuyön unet ovat puolen tunnin torkahduksia, jos niitäkään. Onneksi on jo 15 vuotta ollut tarvittaessa käytössä lääke: ½-1 tablettia 1 mg Temesta, jolla onnistun saamaan jopa 4–5 tuntia katkeamatonta unta. Paremman voinnin jaksoissa voi mennä kuukausitolkulla ilman ensimmäistäkään tablettia. Neurologi aikanaan reseptin kirjoitti: ”Tarvittaessa yöksi unihäiriön hoitoon”.
Äskettäin selasin Kanta-järjestelmässä reseptejä. Huomasin uusimisvaiheessa lääkkeen ohjeistuksen muuttuneen: ”Ahdistuneisuushäiriön hoitoon”. Potilastietojärjestelmä osaa ehdottaa lääkkeelle käyttöaiheita, yleisin varmaankin ensimmäisenä. Niin näppärää kuin sähköisen reseptin uusiminen onkin, siinä voi käydä kuin rikkinäisessä puhelimessa, viesti vähän kerrassaan muuttuu matkan varrella. Saattaa olla, että jossain vaiheessa joku lääkäri katselee tietojani, haluaa nähdä, mihin tarkoitukseen Temesta on määrätty. Jos päädyn päivystykseen epämääräisen aivotulehdukseni kanssa, oireilu ehkä tulkitaan ahdistuneisuushäiriöksi ja pitkä diagnoosilistani täydentyy uudella numerolla. Ensi vuonna taidan uusia reseptini vastaanottokäynnillä ja sovitaan lääkärin kanssa tarkemmin, mihin lääkettä käytän.
Kafkamaisessa potilasmaailmassa potilastietojärjestelmä voi elää omaa virtuaalielämäänsä yhä kauempana potilaan todellisuudesta. Ja jos liikaa näitä pohtii, voi lopputuloksena ollakin ahdistuneisuushäiriö ja diagnoosi muuttuu oikeaksi.
Satu Salonen
Kirjoittaja on tietokirjailija ja Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.
www.satusalonen.fi
www.ultraharvinaiset.fi
