Kun sanon asuvani Tansaniassa, moni ihmettelee kuinka uskallan, kun kaikki pöpöt, lika, taudit ja nämä perussairaudetkin vielä. Sinänsä on totta, että verrattuna esimerkiksi Suomen kaiken masentavaan ilmastoon, täällä tropiikissa on paljon monipuolisempi valikoima kaikenlaista pieniä ja suuria ötiäisiä ja sairauksia. Itsekin olen muutaman huonon kokemuksen jälkeen ruvennut puhdistamaan joka pienen nirhauman. Tästä huolimatta kantapäässäni oli juuri melkolailla tyhjästä ilmestynyt koko jalkaterän turvotusta aiheuttanut ja antibioottihoitoa vaatinut haavauma.
On myös totta, että likaisissa paikoissa muhii kaikenlaista terveydelle vaarallista. Eri asia kuitenkin on, kuinka likaista esimerkiksi täällä Dar Es Salaamissa todellisuudessa on. Minusta oikeasti kiinnostava kysymys on se, mikä milloinkin ajatellaan likaiseksi ja milloin lika yhdistetään nimenomaan oikeasti sairauksiin. Sekin kun on tunnettua, että liika puhtaus on vaarallista ja pieni lika pitää vastustuskykyä yllä. Vatsa menee matkoilla usein sekaisin siksi, ettei matkaajalla ei ole vastustuskykyä paikallisille bakteereille. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että matkustuskohteessa olisi varsinaisesti kovin likaista. Tämä niin sanottu lika on siis tavallaan sopeutumis- ja tottumiskysymys.
Tansanialaiset melkein poikkeuksetta pesevät kätensä ennen ruokailua, vaikka eivät perinteiseen tyyliin söisivätkään käsin. Vähemmänkin hienoissa ruokapaikoissa tarjoilija yleensä tuo usein hyvin kuumaa vettä sisältävän kannun ja pienen ämpärin, ja kaataa vettä kohteliaasti asiakkaan käsille. Tässä puhdistautumisessa, niin kuin monessa muussakin, on jotakin rituaalinomaista. Se suoritetaan aina tietyllä tavalla, koska niin lian kuin sen vaarojen ajatellaan poistuvan. Jos puhdistautuminen tehdään eri tavalla kuin on totuttu, ei tunnu yhtä puhtaalta. Suomalaisesta vieraastani tuntui, että suihkussani ei puhdistaudu yhtä hyvin kuin kotisuihkussa. Amerikkalainen tuttavani valitti vuosia sitten, että hänestä tuntuu, etteivät käsin pestyt vaatteet ole oikeasti puhtaita.
Oli miten oli, omalle terveydelleni tälläkin hetkellä kaikista suurimman vaaran muodostavat perussairauteni, joilla ei ole lian tai ötiäisten kanssa mitään tekemistä. Myös täällä Tansaniassa on koko ajan enemmän ongelmana ei-tarttuvat sairaudet kuten diabetes ja erilaiset syövät. Oma elimistö voi jostain syystä alkaa toimia huonosti tai jopa hyökätä itseään vastaan ollen itse se pelottava likainen bakteeri tai virus.
Hieman samalla tavalla kun kantapäähäni nyt, minulle on muutaman kerran ilmestynyt kasvoihin antibioottihoitoa vaatinut ällöttävä paise, vaikka olen ollut perinteisessä kotiympäristössä puhtaassa Suomessa eikä mitään erityistä ole tapahtunut. Sille, miksi näin voi tapahtua, ei liene yksittäistä selitystä. Liasta, ötiäisistä ja bakteereista pääsee tuskiin koskaan kokonaan eroon, joten niiden kanssa lienee vain opittava elämään. Ja oli missä oli, on hyvä pestä kädet ennen ruokailua.
Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on maailmaa tällä hetkellä Tansaniasta käsin ihmettelevä tamperelainen, joka sairastaa MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.
