Kun lapsi varttuu turvattomuudessa, hänestä kasvaa aikuinen, joka ei uskalla luottaa kehenkään, saati mihinkään. Vähiten itseensä. Moni ihminen taistelee tänäänkin selviytyäkseen elämässään turvautumatta koskaan keneenkään apuun.
Minä jos kuka tiedän millaista tuo uuvuttava, jatkuva taistelu on. Uskoin vakaasti selviytyväni elämästäni yksin. Kuvitellen ettei keneenkään koskaan voisi oikeasti luottaa. Avun pyytäminen olisi heikkoutta, jonka kautta saattaisin paljastaa itsestäni sen äärettömän turvattomuuden, jonka vallassa läpi elämäni olin kulkenut. Vähänpä tiesin todellisesta vahvuudesta. Sitäkin enemmän valheellisesta.
Vasta kun koin elämässäni viimeisimmän tappioni suhteessa riippuvuuksiini, jouduin myöntämään etten tulisi selviytymään yksin. Tarvitsin apua. Tuon voimattomuuden kohtaamisen kautta minulle avautui kokonaan uusi maailma. Sain omaan tahtiini opetella luottamusta. Ensin yhteen ihmiseen. Sitten toiseen, kolmanteen. Ymmärtäen näiden kohtaamisten kautta saavani peilausta todelliseen minuuteeni.
Olin kuin sipuli, josta kuorittiin kerros kerrokselta esiin todellinen, aito minuus. Kivutta tuo ei tietystikään tapahtunut, mutta nyt miettien ymmärrän tarvinneeni tuon kivun, koska ilman tuota tuskaa en olisi kyseiseen prosessiin ollut valmis nöyrtymään. Luojalle kiitos, tänään ymmärrän tuon prosessin rakentaneen minusta, totaalisen rikkirevitystä ihmispolosta, kokonaan uuden ihmisen. Ihmisen joka tänään osaa terveellä tavalla luottaa itseensä sekä toiseen ihmiseen. Ilman että ensimmäisenä tarvitsisi pelätä tulevansa hyväksikäytetyksi.
Matka on ollut pitkä, mutta sen varrelta opin myös luottamusta johonkin sellaiseen asiaan, jota ihmismieli ei koskaan tule ymmärtämään. Tuo luottamus toimii minulle tässä hetkessä tasapainoisen, rauhallisen elämäntavan yhtenä tukevista peruspilareista. Se kuinka tuohon luottamukseen tulin tutustuneeksi, johtui siitä että uskaltautuessani luottamaan ihmisiin, aloin jo pian pelätä menettäväni heidät ja päätyväni taas totaaliseen yksinäisyyteen. Toisaalta paniikinsekaiset pelot matkakumppaneina tulin hyvin pian tarvinneeksi luottamuksen johonkin sellaiseen, joka kulkisi matkalla mukana silloinkin, kun taivaltaisin yksinäni.
Voitte vain kuvitella sitä mankelia, jonka läpi minun oli käytävä, jotta entisestä ateistista muovautuisi johonkin terveellä tavoin uskova ja luottava ihminen. Tuossa mankelissa suurimpina muovaajina toimivat suurimmat menetykseni elämässä. Itselle rakkaan ihmisen äkillinen menetys kokemukseni mukaan joko katkeroittaa ihmisen tai tulee sysänneeksi tämän tutkimusmatkalle sisimpäänsä. Minä sukelsin syvyyksiini. Täydellisyydentavoittelun siivittämänä olen kahlannut läpi lukemattoman määrän erilaisia uskontoja sekä seurakuntia. Tutustuen mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin. Saaden näistä kokemuksista pala palalta rakentaa luottamuksen, jonka varaan voin turvallisin mielin illalla nukahtaa, herätäkseni aamulla ajatukseen, että elämälläni todellakin on tarkoituksensa.
Luottamuksellinen rakkaus toimii minulle tänään varmuutena siitä, ettei minun koskaan tarvitse enää kokea olevani yksinäinen. Toisaalta tuo samainen luottamus on suonut sisälleni käsittämättömän rauhan tunteen.
Kimmo Rasila
Kirjoittaja on alkoholismista, lääke- ja peliriippuvuudesta toipuva mies, joka on kirjoittanut kokemuksistaan blogissaan.
