Kun jonkun uuden tuttavan kanssa käy ilmi, että olen sairastunut kahteen syöpään, kuulija hämmentyy ja elekieli kertoo pelosta. Syöpä säikähdyttää ja kauhistuttaakin. Näin siitä huolimatta, että monet syövät ovat niitä harvoja vakavia sairauksia, joista voi tällä iällä – kuusikymppisenä – toipua oireettomaksi, terveeksi ja lääkkeettömään elämään. Syöpähoitojen ja säännöllisen seurannan loputtuakaan ei uskalla ehkä sanoa olevansa terve, mutta elämä jatkuu kivuitta.
Saattaa mennä viikkojakin, jolloin ei miellä itseään syöpäpotilaaksi.
Arjessa tuskastun päivittäin nivelrikon aiheuttamaan kömpelyyteen. Ja eteisvärinä, flimmeri, se vasta päänvaivaa aiheuttaakin. Saako helle rytmit sekaisin, kuinka pitkää päivää puutarhassa uskaltaa tehdä, pitääkö kieltäytyä toisesta viinilasillisesta?
Syöpiäni kauhistuvat uudet tuttavat ovat kuitenkin oikeassa. Syöpä tuo kuoleman todennäköisyyden arkeen aivan konkreettisesti. Tietää, että vaikka tänään tunnen olevani ihan terve, huomenna minusta voidaan löytää levinnyt syöpä, jota ei voida hoitaa ja joka johtaa kuolemaan. Mikään tilastotieto siitä, miten monet selviävät hyvien hoitojen ansiosta, ei auta. Siksi iloitsen jokaisesta huolettomasta päivästä, jolloin uskon olevan terve.
Leena Mallat
Kirjoittaja on 63-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
