Olen valinnan edessä, minulle on kerrottu kolme vaihtoehtoa, joilla voidaan hoitaa sydäntäni ja ehkä helpottaa elämääni eteisvärinän ja –lepatuksen kanssa.
On toimittu ihan potilaan oikeuksien edellyttämällä tavalla: potilaalle eli minulle oli kerrottu mitä eri hoitovaihtoehtoja on, miten ne vaikuttavat ja kerrottu millaisia mahdollisia haittavaikutuksia niillä on. On myös kerrottu muista hoitoon liittyvistä seikoista, kuten esimerkiksi mitä pitkällä aikavälillä on edessä ja mitä vaikutusta ratkaisuilla on elinaikaennusteeseen. On kohdeltu hyvin asiallisesti ja selvästi luotettu siihen, että ymmärrän mistä on kysymys.
En epäile minulle kerrottua, päinvastoin. Luotan myös minua hoitavan lääkärin ammattitaitoon, luulen että hän tuntee sydämeni vuosien hoitosuhteen ansiosta todennäköisesti paremmin kuin minä.
Olen myös jutellut hoitoalalla toimivan ystävän kanssa, jolla itsellään on paitsi minua enemmän tietoa niin ennen kaikkea paljon omaa kokemusta kaikista ehdotetuista vaihtoehdoista.
Kuten viisas lukija arvaa, nyt tulee sana mutta.
Kun lääkäri kysyi, mikä itsestä tuntuisi ensi kuulemalta parhaalta vaihtoehdolta, en osannut vastata. Onneksi ei vielä päätettykään mitään, kun tarvitaan vielä lisätutkimuksia.
On aivan oikein, että potilaalle annetaan oikeus vaikuttaa, kun ei ole yhtä selvästi parasta vaihtoehtoa ja kyse on omasta elämästä ja myös sitoutumisesta hoitoon. Silti mielessä käy, että osaisipa sydän itse kertoa, mikä sille nyt olisi hyväksi. Tai olisipa yksi selvästi paras vaihtoehto.
Oma terveys ei ole kuin autonosto, jossa sopiva ratkaisu löytyisi katsomalla rahapussiin, lukemalla Tekniikan Maailman testejä ja koeajoilla.
Leena Mallat
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
