Varoitus: sisältää maallikon näkemyksiä lääketieteellisestä hoitotoimenpiteistä ja niitä koskevista termeistä. Lisäksi myös ällöttäviä yksityiskohtia - ei heikkohermoisille.
Menneellä viikolla sain kokea, miltä tuntuu kun chiliä hierotaan kylkeen. En ollut koskaan ajatellut, että tällaisen tunteen voisi kokea, mutta kokeilemani uusi kivunhoitomenetelmä perustuu chilipaprikoissa esiintyvän kapsaisiinin käyttöön. Tarkoituksena on turruttaa kapsaisiini -laastarin avulla väärää signaalia antavat kipuhermoni jopa 12 viikoksi. Laastaria pidetään kipualueella tunnin verran, ja toistaiseksi kylkeni vasta toipuu hoidon sivuvaikutuksista eli hillittömästä poltteesta. Tuntuu jotenkin kornilta, että ratkaisu tuntohäiriööni voisi löytyä chilistä. Luonnosta löytyy parhaat lääkkeet – ja toisaalta, kaikkea sitä keksitään?
Olen kokenut potilasurani aikana useampia enemmän tai vähemmän absurdeja hoitotilanteita. Muistan, kuinka kivuliasta oli, kun vuosia sitten joidenkin hermoratojeni toimivuutta testattiin työntämällä järjettömän kokoinen piikki syvälle reiteeni. Absurdin tilanteesta teki se, että kun piikki oli oikeassa kohdassa, lääkäri napsautti kaiuttimet päälle ja kuunteli hermostani kuuluvaa kohinaa. Tästä kohinasta sitten pääteltiin, ettei hermojen toiminnassa ollut mitään vikaa. Muistan lähteneeni toimenpidehuoneesta helpottuneena mutta hämmentyneenä – pitävätkö hermoni oikeasti ääntä?
Vähintään yhtä kivuliasta ja kummallista oli se, kun murtuneista sormistani poistettiin niitä koossa pitäneitä metallipiikkejä. Katselin screeniltä suurennettua kuvaa vieressä puudutettua kättäni operoivan käsikirurgin toimenpiteistä sormieni sisällä. Hän käytti muun muassa nukkekodin varusteilta näyttäviä minipinsettejä ja minitonkeja, ja kun en saanut ruudulta selvää mitä hän nyt tunki sormeni sisään, oli pakko uteliaisuudesta vilkaista itse tunnotonta kättä. Havaitsin, että kirurgi oli työntänyt sormeaan sormeni sisälle tunnustellakseen, missä piikit ovat. Käsi kädessä tai sormi sormessa – jätetään tilanteen outous lukijan tulkittavaksi. Operaation jälkeen kestävyyttäni kehuttiin, mutta itse kaduin, etten ollut pyytänyt ketään mukaan pitämään kiinni toisesta kädestä.
Olen myös ihmeekseni nukahtanut useamman kerran magneettikuvauslaitteeseen, joka tärisee ja ulisee hyvin kovaäänisesti. Niitä kaikkia kummallisia asentoja, joihin olen fysioterapiassa vääntynyt – tai minut on väännetty – on mahdotonta kuvata tai edes muistaa. Kaikki nämä ovat olleet varmasti perusteltuja hoitotoimenpiteitä, mutta niistä on jäänyt minulle potilaana parhaiten mieleen tilanteen lievä absurdius. Vaikka itse tilanteessa pikemminkin itkettäisi, paras suhtautumistapa lienee kuitenkin nauru – ja sen unohtaminen, miksi toimenpiteet todellisuudessa tehdään. Itselläni tosin on ollut se onni, ettei näissä kaikista kummallisissa tutkimuksissa ole koskaan seurannut mitään todella rankkaa diagnoosia.
Kylmäpusseja tarvitsin chilikylkeeni vain ensimmäisen päivän ajan, vaikka arkuutta ja pistelyä tuntuu edelleen. Kiitos tästäkin kokemuksesta, kapsaisiini-laastarin kehittäneet japanilaiset! Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä kipuhermoni chilikokeilusta pidemmällä aikavälillä sanovat.
Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on tamperelainen 28-vuotias opiskelija, joka sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja MS-tautia sekä muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.
