Kumpi on pahempi, kipu vai syöpä? No, syöpä tietenkin, sillä siihen voi kuolla. Syöpä voidaan usein myös parantaa. Vaikea kipu voi tehdä elämästä helvetillisen kipeää.
Pieni kipu ei tee kenestäkään sankaria, korkeintaan ärtyisän. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen mielenterveys murentuu masennukseen. Eikä masentunut ole sankaripotilas laisinkaan.
Kuluneen vuoden aikana olen kipuni vuoksi tavannut toistakymmentä lääkäriä yleislääkäreistä ykkösvitjan professoreihin. Olen saanut kymmenkunta diagnoosia ja yhtä monta kipulääkereseptiä. Olen päätynyt pari kertaa jopa yliopistosairaalan päivystykseen, sillä kipu tuntui pahasti vatsa-aortan kohdalla, jonka repeäminen piti poissulkea.
Kun kipu alkoi, olin Nizzassa. Paikallinen lääkäri tuli hotelliin. Sanoi, ettei tiedä mistä kipu johtui. Määräsi kahta eri kipulääkettä, pitkävaikutteista lääkettä kaksi kertaa päivässä ja sitten toista. Toista lääkettä otettiin tarvittaessa vaikeaan kipuun, korkeintaan kolme kertaa päivässä. Ja kehotti sitten Suomessa hakeutumaan tarkempiin selvittelyihin kivuin syistä, jos ei ole helpottanut.
Eikä helpottanut. Ranskalaisten kipulääkkeiden loputtua en ole vuoteen nukkunut montaakaan kertaa yli neljän tunnin yöunia. Ei, kipu ei ole ollenkaan raastavaa, kipumittarin asteikolla mitättömän vähäistä. Päiväsaikaan se ei juuri haittaa.
Aamuyön tunteina, otettuani jotain huonosti tehoavaa kipulääkettä odottelen sen vaikutusta ja lopulta olen niin kiukkuinen, ettei uni enää tulekaan.
Ranskalaislääke on hyvin yksinkertainen ja mieto, tramadolia 37,5 mg ja runsaat 300 mg parasetamolia. Kahden vanhan, tavallisen ja tunnetun lääkkeen yhdistelmä. Noin riisinjyvän kokoinen pikku tabletti, joka tehoaa alle puolessa tunnissa. Se on toki EU:ssa hyväksytty ja käytössä monessa maassa. Maksoikin vain viitisen euroa. Minkähän takia useimmat Suomessa myytävät kiputabletit ovat melkein golfpallon kokoisia mollukoita?
Joistain lääkkeistä tulee joillekin – vaan ei kaikille – omituisia sivuvaikutuksia. Aivan samalla tavoin joillakin ihmisillä joku lääke tehoaa ja joillakin ei. Yhdistelmälääkkeet ovat vähän kuin lätyt ja mansikkahillo. Erikseenkin ihan ok, mutta yhdessä parempi.
Lääkintäbyrokratiaan perehtynyt lääkäriystäväni kertoi, että Suomessa viranomaisten tietoisena tavoitteena on ollut yhdistelmälääkkeiden vähentäminen, eikä niille haluta antaa myyntilupia. On oltu ylpeitä, että meillä on vähemmän lääkkeitä markkinoilla kuin muissa EU-maissa. Olemmeko me potilaat tästä yhtä ylpeitä? Ehkä byrokraattien mielestä suomalaislääkäreiden farmakologian osaaminen on muuta EU:ta heikompaa, etteivät he osaisi kirjoittaa reseptejä monimutkaisille valmisteille.
Tänä vuonna on ollut liikkeellä sitkeää flunssaa, joka kestää viikkokausia. Minäkin sain flunssan, onneksi Pariisissa. Apteekista sain niin hyvän yhdistelmäflunssalääkkeen, että tauti oli ohi parissa päivässä. Psoriaasikäsillekin nuo penteleen ranskalaiset ovat kehittäneet paremman käsivoiteen kun Suomessa saatavat. Eikä maksa kuin 2 euroa.
Onkohan meillä liikaa sääntelyä ja rajoituksia? Puuttuuko lääkemarkkinoilta terve kilpailu, vai olemmeko me suomalaispotilaat niin vätyksiä, ettemme nouse barrikadeille vaatimaan parempia lääkkeitä? Vai rajaako Kela-korvattavuus ja vaihtokelpoisuusviidakko lääkevalikoimaa liian suppeaksi? Ja potilaaltahan ei kysytä mitään. Ehkä joku puolue muistaisi vaaliohjelmassaan myös potilaan edut?
Nyt kipu on taas saanut vielä uuden, toivottavasti vihdoinkin oikean diagnoosin. Lääkäri ystävällisesti kertoi, että onneksi olen vanha. Vanhoilla ihmisillä hermosärky usein hellittää ajan myötä. Kokeillaan vielä yhtä lääkettä, jolla saisi yöt nukuttua. Nyt näyttää hyvältä: kaksi yötä kolmesta on nukuttu heräilemättä kipuun.
Satu Salonen
Kirjoittaja on sairaan hyvä potilas ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Kittilässä.
