Etälääketiede toi hoitosuhteen nykyaikaan. Olin itse alan pioneeri, kun asuin työn vuoksi Englannissa. Siitä syystä jo sähköpostin alkuaikoina vuosituhannen vaihteessa olin erikoislääkärin tyytyväinen sähköpostipotilas. Sähköposti onkin jatkuvassa hoitosuhteessa ylivertainen hoitomuoto. Se edellyttää kuitenkin sitä, että lääkäri ennestään tuntee potilaan vastaanotolta tai sairaalan osastojaksolta.
Ilman sähköpostikontaktia potilas ehkä joutuu hankkiutumaan terveyskeskukseen ja saa sieltä lähetteen erikoissairaanhoidon päivystykseen, jossa ennemmin tai myöhemmin päädyttäisiin ratkaisuun, joka olisi saatu potilaan tuntevalta lääkäriltä kahden rivin sähköpostilla.
E-reseptiä valmisteltiin vuosikausia ja vihdoinkin se toimii. Ei tarvitse enää kiikuttaa edestakaisin paperireseptejä uusintaa varten. Itse kuvittelin, että e-resepteistä aikaa myöten muodostuisi tietokanta, josta näkee potilaalla käytössä olevat lääkkeet yhdellä silmäyksellä.
Eikä mitä, jokainen sairaala- tai poliklinikkakäynti aloitetaan lääkelistan päivittämisestä. Listani on pitkä, ja tarkistamiseen käytetään aikaa. Tästä syystä olenkin tulostanut käsilaukkuuni ajantasaisen lääkeluettelon. Silti olen aina ihmetellyt sitä, että ketään ei kiinnosta, mitä tauteja minulla on. Luulisi sen olevan tärkeämpää. Ehkä lääkelistasta arvuutellaan, mitähän tauteja potilaalla saattaisi olla. Yleensä ei kysytä potilaalta: mistä on kyse ja miten voit?
Etälääketieteen lisäksi kehittyvä teknologia tuo mukanaan myös uusia tutkimusmenetelmiä. Joskus tuntuu, että elän jotain scifi-elokuvaa, jossa potilaasta nähdään vain henkilötunnus ja sen ohessa esimerkiksi muutaman neliösenttimetrin kokoinen jonkin elimen poikkeavuuden kuva röntgenmeetingissä. Tämän jälkeen potilaalle kirjoitetaan kirje.
Myös kehittyvä kuvantamisteknologia on etälääketieteen kehittymisen lisäksi muuttamassa potilas-lääkärisuhdetta. Potilas ei enää ole henkilö; hän on muutaman neliösenttimetrin kokoinen kuvantamisobjekti, jonka muotoon ja kokoon otetaan kantaa. Kuva elää omaa objektielämäänsä täysin irrallaan ihmisestä, jolle se kuuluu. Tai siitä, miten voi se ihminen, jonka elimistön pienen pientä aluetta kuvasta katsotaan.
Oma vatsa-aorttani kuvattiin taas hiljattain, ja nyt oikein PET-TT:llä radioaktiivisen merkkiaineen kanssa. Olin saanut paperin, että kuvat katsotaan perjantaina, ja sen jälkeen saan kirjeellä tiedon tuloksesta.
Perjantaina puhelin soi. Yllätyksekseni lääkäri kertoi soittavansa tuloksista, ja käytti tähän keskusteluun aikaa.
Kun sairaus on vaikea ja monimutkainen ja Googlesta ei löydy vastauksia, puhelu lääkärin kanssa on mittaamattoman arvokas. Muutuin tuon puhelun myötä ”verisuoniviasta” hetkessä ihmiseksi - ja sain vastauksia kysymyksiin, joita olin turhaan kysynyt jo vuoden.
Yhtään vähättelemättä digitalisaation mahdollisuuksia ja miljardien säästöpotentiaalia, onko meiltä unohtumassa, että miten tärkeää potilaalle on kuulluksi tuleminen?
Satu Salonen
Kirjoittaja on tietokirjailija ja Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.
