Palasin juuri Pakistanista. Tai mitään juuri palannut, vaan jokunen viikko sitten.
Kun olen alkanut kirjoittaa kokemiani asiakkaana runoiksi ja sitten ne ovat laajentuneet ihmisyyden ja ihmisen elämän ja tunnemaailman kuvaamiseksi, niin pitihän niitä käydä lukemassa maailmallakin. Ja luinkin saaden loistavan vastaanoton. Vierailu kulttuurissa, jossa vaikeudet ja niistä selviäminen on merkki vahvuudesta. Ihan jo siis alkujaankin, koska elämä on tuonut eteen haasteita. Kovan elämän katsotaan olevan myös suora merkki herkkyydestä ja kun vielä alkaa kirjoittaa kokemistaan, on se lopullinen niitti. Kyse on selvästi pyhyydestä ja hyvästä ihmisestä. Olihan kiva kohdata tämänkinlainen suhtautuminen kaiken muunlaisen kohtaamisen lisäksi. Sillä aina ihmisten ajatukset eivät ole näin yleviä kuin Pakistanissa.
Huomaan ihmisten kommenteista, että osa haluaa edelleen nähdä minut potilaana. Osa toivoo minun olevan ainakin potilas kunnossa ja jokuset eivät tahdo uskoa, etten olisi. Kerran heikko aina heikko. Vai.
Sosiaalisessa mediassa katselen myös ihmisten suhtautumista ihmisiin, jotka julkisesti kertovat elämänvaiheistaan. Ja kuinka monet sen jälkeen vesittävät kaiken toisen itsestään ulos tuottaman. On surullista, että elämää kokeneiden tieto ei saa edelleenkään mielestäni tarpeeksi tilaa tulla kuulluksi ja käytetyksi muutoksen pohjana. Sillä kuinka paljon suomessakin tuotetaan kokemustietoa monessakin muodossa. Myös runoina. Eli jumalan sanana, suurena viisautena kuten Pakistanissa uskotaan.
Minä potilas Pakistanissa asiantuntijana en vain masennuksen suhteen vaan elämän ja ihmisyyden. Sillä mustasta noussut tietää, minulle sanottiin. Ja totta... kyllähän minä aika paljon tiedänkin. Ja tapasin valtavasti muitakin tietäjiä matkallani.
Tapasin Pakistanilaisia potilaita kipujensa kanssa. Henkisten ja fyysisten. Ja puhuin. Kirjoitin runoja. Otin valokuvia. Kuuntelin ja katsoin ihmisiä näkyviksi. Miten eroaa potilas Pakistanissa potilaasta Suomessa – ei mitenkään. Ihmisiä molemmat.
Katja Lemberg
Kirjoittaja on vakavasta masennuksesta parantunut nainen ja äiti kehittämässä palveluita masentuneiden tukemiseen ja kohtaamiseen.
Kuva: Juha Metso