Eiköhän ole jo kaikille selvää, että hyvinvointivaltiossa on nyt pantava suu säkkiä myöten. Toistaiseksi kaikki puoluejohtajat sanovat, että terveydenhuollosta ei leikata eikä priorisoida. Potilaana olen sitä mieltä, että on toimittava tehokkaammin ja säästeliäämmin.
Työnjako on selvä: lääkäri tekee diagnoosin ja kirjoittaa reseptit. Se usein riittääkin. On yksioikoisia pilleritauteja, jotka paranevat kätevästi vain lääkekuurin loppuun syömisellä.
Mutta on paljon sitkeitä, tylsiä ja epäseksikkäitä pitkäaikaissairauksia, joita potilaan on jaksettava hoitaa, päivästä ja vuodesta toiseen. Niihin lääkärillä olisi hyvä olla lääkereseptin lisäksi nettiresepti: osoite, mistä kannattaa hakea luotettavaa lisätietoa sairaudesta.
Otetaan esimerkiksi psoriaasi, jonka hoito ei ole rakettitiedettä. Se kutiaa, punottaa, hilseilee ja hoitamatta sitkistyy. Kaapissa on rasvoja, öljyjä, emulsioita ja liuoksia. Enemmän ja vähemmän rasvaisia perusvoiteita, mietoa kortisonia, keskivahvaa ja vahvaa kortisonia. Kantapään kautta potilas opettele rasvauskäytäntöjä. Paitsi että kantapäät usein jäävät tarpeeksi hyvin rasvaamatta, sillä liian rasvatuilla kantapäillä liukastuu tai ainakin joutuu lattianpesuun.
Kantapään kautta on vähitellen löytynyt oikea rasva ja rasvaustekniikka joka rupeen. Jotkut ruvet paranevat yhdellä, toiset toisella. Korvakäytävässä, poskessa, pakarassa ja päänahassa on eri aineet ja eri tekniikat.
Psoripotilaille järjestetään tuettuja (ei ihan ilmaisia) psoriaasinhoitokursseja Kanarialla. Aurinkohan on hyvä lääke. Minä vähän ihmettelin, että on se kumma, että pitää Kanarialle asti mennä hoito-oppiin. Tai potilasjärjestöt järjestävät kolmipäiväisiä kuntoutuksia RAY:n tuella kuntoutuslaitoksissa. Eikö oppia voisi saada vaikka etäopetuksena verkon kautta tai terveyskeskuksen iltakoulussa? Vasta sitten, kun psoriaasi on hyvin vaikea tai potilas oppimaton ja paksukalloinen, harkittaisiin pitempiä aurinkolomia.
Kuntoutuslaitokset ovat valtaosin lähellä joitain poliittisia puolueita, joten niiden hyvinvointi lienee päättäjille tärkeämpää kuin potilaiden paras hoito. Mutta se on jo toinen juttu ja vaatisi rakennemuutoksia, jotka jo sotessa todettiin vaikeiksi, ellei mahdottomiksi.
Potilas tarvitsee lääkkeiden lisäksi tietoa ja neuvoja. Terveyskeskuslääkärin vastaanottoajan puitteissa ei ole mahdollista paneutua joka ruven erityispiirteisiin. Niinpä en häntä joka asialla halunnut vaivata ja ryhdyin itse ottamaan selvää.
Duodecimin Käypä Hoito-suositus psoriasiksesta auttaa alkuun. Iholiito sivuilla on psoritietoa. On myös Psoriasisliiton sivut, jossa on tietoa kursseista ja Kanarian-matkoista. Käyttökelpoisinta tietoa saa lääketehdas Leo Pharman sivuilta. Olen sinne soittanutkin ilmaiseen sairaanhoitajan neuvontapuhelimeen ja saanut täsmäkysymykseen täsmävastauksen. Leo Pharmalla on myös toinen sivusto, jossa ihotautilääkäri vastaa psorikysymyksiin. Minun ei tarvinnut kysymystäni lähettää, kun aiemmissa vastauksissa oli jo kaikki, mikä mieltäni oli askarruttanut.
Psori on vain yksi esimerkki siitä, miksi kunnat ovat väärä osoite terveyspalvelun tuottajatahoksi. Kun tehdään hyvin suunniteltu ja potilaan tarpeet ymmärtävä valtakunnallinen verkkosivusto, se on mahdollista kloonata joka sairaanhoitopiiriin, Hangosta Ivaloon. Senhän voisi tehdä yhdessä Käypä Hoito -asiantuntijoiden, potilaiden ja julkisen sektorin ja lääketeollisuuden yhteistyönä. Monessa muussakin vaivassa ajoissa aloitettu oikeaoppinen omahoito pitää tautia kurissa ja hidastaa tai estää sen etenemisen vaikeammaksi.
Potilas on terveydenhuollon ainoa hyödyntämätön resurssi. Emme enää kiikuta laskujen pankkisiirtolomakkeita pankin tiskille, emme mene matkatoimistoon lentolipun tilaukseen. Kyllä potilaat voivat oppia hoitamaan joitain asioita itsekin ja osallistua kestävyysvajeen tilkintään. Potilailla lienee enemmän valmiutta ja intoa kuin luutuneella järjestelmällä.
Satu Salonen
Kirjoittaja on sairaan hyvä potilas ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Kittilässä.
