Viitisentoista vuotta sitten olin usein tippaletkussa Meilahden neurologian poliklinikan ikkunattomassa varastokopissa pahvilaatikoiden, sairaalatarvikkeiden ja kahden muun potilaan ympäröimänä. Tunnelma oli tiivis, lääkäri kävi laittamassa tipan, sillä hoitajille ei vielä niin vaativia tehtäviä annettu.
Hoitaja mittasi aluksi lämmön ja verenpaineen ja kirjoitti ne muistiin kertakäyttökäsipyyhkeeseen ja pani lääkkeen tippakanyyliin. Lääkäri kirjoitti hoidon lopuksi noin kolme riviä sairauskertomukseen. Maksu oli hoidettu jo ilmoittautuessa kassalla.
Oikeassa elämässä – sairaaloiden ulkopuolella – tietotekniikka on helpottanut ja nopeuttanut asioiden hoitoa. Olen vuosia kuullut mahtipontisia puheita siitä, miten uusi teknologia tuo hienoja mahdollisuuksia terveydenhuoltoon. Ja olen tainnut uskoakin.
Vuonna 2013 voi istua rennosti säädettävässä nojatuolissa avarassa ja modernissa päiväsairaalassa ja katsella taulutelevisiota seinällä. Tiputus kestää pari-kolme tuntia. Edelleen sairaanhoitaja mittaa lämmön ja verenpaineen, nykyisin myös happisaturaation. Sitten tippa suoneen ja tippakone käyntiin. Aloitettiin 40 ml/tunnissa, ja sitten vähitellen lisättiin vauhtia. Lopuksi taas samat mittaukset, edelleen kaikki normaalia. Osastolla oli 3–4 potilasta yhtä hoitajaa kohti.
Hoitajan tietokonepääte oli siinä muutaman metrin päässä. Nopeasti hän kipaisi jonkun potilaan luona ja jatkoi taas päätetyöskentelyä. En toki nähnyt tekstiä, mutta ruudulla ei ollut Facebookia tai pasianssia, ainoastaan potilastietojen tirkistysluukkuja, luukku auki, muutama näppäys, luukku kiinni. 1980-luvulla ensimmäiset tietokoneohjelmat olivat tuollaisia.
Potilaat ovat jo pitkään ihmetelleet sitä, että sairaaloissa henkilökunta istuu kansliassa, eivätkä ehdi potilaille edes päivää sanomaan saati sitten potilashuoneissa käymään. Eräs nörttilääkäri sitten valisti, että jos lääkäreillä on huonot tietokoneohjelmat, niin hoitajilla ne vasta oikein huonot ovat.
Heräsi vanhan journalistin uteliaisuus niin pahasti, että päätin tilata parin vuoden lokitiedot. Sellaista kun voi tehdä, vaikka se on täysin vastuutonta hyvinvointihöttöyhteiskunnan rahojen ja resurssien tuhlausta, mutta näitä potilaan kummallisia uusia oikeuksia.
Hiukan hävettääkin. Lokitietoja oli CD:llä 692 kilotavua ja monta sataa sivua. Tästä yhdestä tiputushoidosta jäi yli 150 lokimerkintää tietokoneelle. Se tarkoittaa yli 150 työvaihetta, olkoonpa kuinka pieniä tahansa. Kun asia olisi mahtunut one-lineriksi: Potilaalle tiputettiin ongelmitta x millilitraa Hyvää Lääkettä.
Olen kuullut, että potilasturvallisuuden nimissä on kirjattava kaikki yksityiskohtaisesti sairauskertomuksiin. Jospa potilasturvallisuuden nimissä on siirrytty hoitamaan potilaiden sijasta sairauskertomuksia ja lokitietoja.
Sairaaloissa on pulaa hoitajista ja lääkäreistä, mutta hallintoon on lisätty paljon väkeä viime vuosina. En erityisesti kaipaa varastokoppiin takaisin, mutta näin potilaana tuntuu, että jossain hoitoketjun juna on käännetty vikaraiteelle.
On sentään toivoa, kun valtion budjetissa on edelleen ainakin 8 miljardin alijäämä – ehkä lainarahan sijasta joku keksii käyttää vähän ihan ilmaista järkeäkin. Säästöihin kun on mentävä sairaanhoidossakin. Potilaana toivoisin aloitettavan byrokratiasta.
Satu Salonen
Kirjoittaja on sairaan hyvä potilas ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Kittilässä.
