Terveydenhuollon rahoitus ei ole monikanavaista. Kela, kunta ja valtio saavat viime kädessä rahansa veronmaksajan kukkarosta. Kanavia on vain yksi. Jos veronmaksaja käyttää omia rahojansa yksityiseen terveydenhuoltoon, pysytään samalla kanavalla.
Yksityisyrittäjä Kittilästä saa selkäkipujensa vuoksi lähetteen magneettikuvaukseen Rovaniemen keskussairaalaan. Hän nousee aamuseitsemältä linja-autoon ehtiäkseen sairaalaan ja ehtii sopivasti viiden bussiin ollakseen kotona iltaseitsemältä. Tämä tulee Kelalle vielä halvaksi, matkakuluihin menee vain kymppejä ja omavastuut alle 20 euroa. Jos potilas olisi huonompikuntoinen, hän menisi Rovaniemelle pirssillä. Yhteen suuntaan matka maksaa 250 euroa.
Parin viikon päästä kuvauksista on lääkäriaika Rovaniemellä. Taas koko päivä matkustamista. Lääkäri päätyy siihen, että toistaiseksi ei leikata, elleivät oireet pahene. Joskus 1980-luvulla teollisuudessa oli muodikasta JOT. Just-on-time, pitkän varastoinnin sijasta tarvittavat osat tulivat paikalle tarvittaessa. Näin säästyi kustannuksia. Mikä siinä on, ettei nykytekniikalla osattaisi optimoida: potilas ehtii Kittilästä kuvaukseen kello 10. Röntgenlääkärillä on pari tuntia aikaa kirjoittaa lausunto ja lääkärin vastaanotto kello 14. Ja potilas ehtii viiden bussiin.
Tämä kaikki siksi, että meillä ei ole terveydenhuollossa maksukanavanvartijaa. Veronmaksajille tämä maksoi monta sataa. Ei pidä unohtaa sitä, että yrittäjä olisi 12-tuntisen päivän aikana ehtinyt myös ansaita verotettavaa tuloa ja maksaa ALV:tä. Tämä on haja-asutusalueiden terveydenhuollon arkipäivää. Kuntaa ei kiinnosta, mitä Kela maksaa eikä liioin keskussairaalaa. Ketään ei kiinnosta sairauspäivät, nehän ovat pois yrityksiltä tai yrittäjiltä. Ja viime kädessä kaikki on pois veronmaksajalta.
Samaan aikaan Helsingissä yritetään tehostaa perusterveydenhuollon toimintaa. Suunnitellaan Kallion virastotalon terveysasemaa lakkautettavaksi ja sen siirtoa Kalasatamaan. Sinne on suunniteltu tehokasta terveysasemaa, jossa olisi myös laboratoriot ja röntgen ja erikoislääkäripalveluita. Ei, tämähän ei käy Helsingin nurkkakuntapäättäjille. Kalliosta olisi jopa kahden metropysäkin väli Kalasatamaan. Pitää olla kävelymatkan päässä vanhuksille ja vammaisille. Kuitenkin taitaa olla niin, että vanhukset ja vammaiset tulevat taksilla myös puolen kilometrin päästä, paremmin liikkuvat käyttävät ratikkaa tai bussia.
Valtiontalous on nyt niin tiukoilla, että terveydenhuollon ainoa maksukanava on kuivumassa. Siksi nyt olisi lopetettava nurkkakuntainen kyläpolitikointi ja oikeasti tehostettava terveydenhuollon tietotekniikkaa ja lopetettava tuhlaus ja moninkertainen byrokratia. Näin parempaa hoitoa riittäisi useammalle potilaalle.
Olen pari kertaa avannut radion kesken sote-keskustelun. Puhutaan järjestämisvastuusta, kilpailuttamisesta, ERVA:sta, tuottamisvastuusta. Yllättäen yksi keskustelija mainitsee sanan ”potilas.” Ohjelman jatkuessa selvisi, että potilaasta huolehtiva keskustelija oli Lääkäriliiton Heikki Pälve. Potilas ei tuntunut kiinnostavan muita keskustelijoita. Onneksi potilas vielä sentään kiinnostaa yhtä lääkäriä.
Satu Salonen
Kirjoittaja on sairaan hyvä potilas ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Kittilässä.
