Olen matkaillessani usein todennut, että sairauksia tai oireita ei joka puolella ymmärretä samalla tavalla. En tarkoita nyt vain sitä, että kaikki sairaudet eivät ole kaikkialla tunnettuja tai samalla tavalla diagnosoitavissa, vaan sitä, että kaikkea ei pidetä joka puolella samalla tavalla sairautena. Onko vatsakipu aina sairaus vai voiko sen ymmärtää seurauksena jostain elämässä tapahtuneesta? Erityisesti tämä koskee psyykkisiä tai muuten hankalasti todennettavissa olevia oireita – aiheuttaako unettomuutta masennus vai suru?
Muistan, kuinka omituisen turvalliselta tuntui mennä Tansaniassa muistaakseni ruotsalaisen lääkärin vastaanotolle, koska ainakin kuvittelin hänen ymmärtävän enemmän omasta sairaudentilastani kuin tansanialaisen – tämä siis ilman todellista tietoa lääkärin koulutus- tai muusta taustasta. Ajattelin hänen suunnilleen samasta kulttuuripiiristä tulevana ymmärtävän, miksi minunlaistani terveen näköistä nuorta naista pidetään kroonisesti sairaana ja miksi käytän noin miljoonaa lääkettä.
Tähän vaikutti toki myös se, että tuntui hyvin ristiriitaiselta väittää olevansa potilas yhteiskunnassa, jossa ei aina pystytä huolehtimaan edes niistä, joita uhkaa kuolema ripulin tai malarian kourissa. Mieleeni on jäänyt tansanialaisen turvatarkastuksessa työskentelevän nuoren miehen syvä epäuskon ja ihmetyksen ilme, kun kerroin kaikkien lääkeruiskujen olevan todella minulle ja itse sairastamaani sairauteen.
Tauti on tauti yhteiskunnasta riippumatta, mutta on eri asia miten se sairaus sosiaalisesti koetaan ja miten niin potilas kuin muut siihen kulttuurisesti suhtautuu. Ihmisten suhtautuminen minuun muuttuu aina tietenkin jonkin verran, kun he saavat tietää diagnooseistani, jos ei muuksi niin hämmennykseksi siitä, pitäisikö tietää mikä tämä sairaus on. Mutta suhtautuminen vaihtelee myös sen mukaan, mitä tämä sairaus kyseessä olevassa yhteiskunnassa tarkoittaa. Mitä merkitsee olla MS-potilas Tansaniassa? Vaikka maassa jossain joku MS-tautia sairastava olisi, ei hänen oireitaan todennäköisesti ole diagnosoitu ainakaan MS-tautina. Tämä voi vaikuttaa siihen, kuinka sairaana minut nähdään tai jopa siihen, kuinka sairaaksi itse itseni tunnen.
Mikä koetaan sairaaksi ja mikä terveeksi ei siis ole niin yksioikoista kuin kuvittelisi. Joissain paikoissa olen enemmän potilas kuin toisissa, ja tämä on välillä aiheuttanut hämmennystä myös itselleni – olenko terve vai sairas? Ainoa mistä olen varma on se, että vaikka minulla on diagnosoitu useita vakavia vaivoja, olen hyvin onnekas, koska oireet pysyvät lääkkeillä melko lailla kurissa. Lisäksi kun on vielä paikkoja, joissa minua ei aina pidetä sairaana samalla tavalla kuin täällä, voin välillä lähes unohtaa, että olen sairas ollenkaan.
Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on 29-vuotias tamperelainen sosiaaliantropologian opiskelija, joka sairastaa mm. MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.
