Siitä on kohta tasan vuosi, kun lähipiirissäni kuoli potilas. Tämä potilas oli ollut potilaana jo pitkään, vuosikausia, ja monet olivat hänestä erityisen huolissaan juuri silloin vuosi sitten. Kuolema tuli kuitenkin yllätyksenä kaikille lähipiirissä, ja kun muutama sunnuntai sitten vietettiin itsemurhan tehneiden muistopäivää, tämän potilaan muistolle sytytettiin monta kynttilää.
Mielenterveyspotilaaseen ei osata suhtautua samalla tavalla kuin fyysisistä vaivoista kärsivään. Kaikki potilaathan ovat loppujen lopuksi oireidensa kanssa yksin, mutta mielenterveysongelmat eristävät vielä enemmän – ne ovat olemassa ikään kuin eri todellisuudessa, siinä omassa, jonka vain potilas itse voi tuntea ja tietää. Psyykkisen ja fyysisen välillä on myös yhteys: usein oireet vahvistavat toisiaan ja pienikin fyysinen vaiva saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä, jos psyyke ei ole kunnossa. MS-taudista on olemassa tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että tauti voi ”fyysisesti” aiheuttaa masennusta. Ei siis niin, että MS-tautia sairastavat masentuvat, koska tietävät sairastavansa etenevää neurologista sairautta, vaan koska sairaus aiheuttaa muutoksia keskushermoston toiminnassa. Toinen esimerkki tästä yhteydestä on se, että kroonistunutta kipua hoidetaan usein ainakin osittain osana psyykkistä hyvinvointia.
Oli kyse sitten psyykkisistä tai fyysisistä vaivoista, tärkeintä on kuunnella ja yrittää ymmärtää, niin käsittämättömiltä kuin toisen tuntemukset tuntuisivatkin. Ymmärrän, miksi vuosi sitten kuollut ystäväni teki sen ratkaisun minkä teki. Kun tietää miten potilas on vuosikausia taistellut oman psyykensä kanssa, on oikeastaan aika helppo ymmärtää miksi tämä loppujen lopuksi luovuttaa. Aivan kuten ruumis, psyykekin voi väsyä eikä yhdestä ihmisestä löydy loputtomasti voimavaroja vielä yrittää ja jatkaa.
Mutta mitä potilaalle tapahtuu sen jälkeen, kun hän lakkaa olemasta potilas? Tässä en tarkoita sitä, kun potilas parantuu ja jatkaa elämäänsä. Joskus käy myös niin, että potilas ei palaa kotiin – että potilas kuolee, ja hänestä on pidettävä huolta vielä sen viimeisen kerran. Tuntuu oudolta, että jos kuolema tapahtuu missään muualla kuin laitoksessa, se on aina poliisiasia. Ja vaikka kuolinsyy olisi ilmiselvä ja potilas nukkuisi pois sairaalassa, usein tehdään siltikin ruumiinavaus, jotta kuolinsyy saadaan varmistettua. Potilas tekee viimeisen palveluksen lääketieteelle ja ehkä sitä kautta muille potilaille – kuoleman ei anneta jäädä mysteeriksi, vaikka se sitä kuitenkin aina on.
Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on tamperelainen 28-vuotias opiskelija, joka sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja MS-tautia sekä muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.
