Painoni nousee, pikku hiljaa, mutta tasaisen varmasti. Selvä syy on tietysti, että syön enemmän kuin kulutan. Silti etsin heikon itsekurini lisäksi muitakin syyllisiä. Onko niin, että vanhetessa aineenvaihdunta hidastuu samaan aikaan, kun voimat vähenevät? En siis jaksa puuhata tai liikkua kuin nuorempana? Arkiliikuntaa ei ole riittävästi, kun päivä ei ole enää täynnä kiirettä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi syyllinen ovat beetasalpaajat, joilla eteisvärinääni yritetään pitää poissa. Kun syke on alhaalla, energiaa kuluu vähemmän. Syke ei myöskään nouse samaa tahtia kuin nousisi muuten. Kilokaloreita on vaikeampi kuluttaa.
Kun lisää kävely- tai hiihtovauhtia tuntuu, että harteilla on sementtisäkki. Niinpä vauhti hiljenee ja matkat lyhenevät. Tilannetta ei helpota, että keuhkot ottivat lymfoomasta tai sen hoidoista nokkiinsa eivätkä enää ole entisen veroiset.
Sitkeä, maltillinen kuntoilu auttaa, sementtisäkki selässä kevenee, mutta ei se kokonaan katoa. Pitää myös varoa, ettei uuvu. Väsyminen, valvominen, stressi ja alkoholi ovat yhdessä varma tapa saada sydän eteisvärinään, mutta jokainen niistä yksinäänkin riittää. Kokemusta on.
En ole tunnoissani yksin, juttelen tästä sairauden lisävaivasta usein serkulleni, jolla rytmit eivät myöskään pysy järjestyksessä ilman apuja.
Lääkityksestä en uskalla luopua noin vain omin päin, koska pelkään mahdollisia seurauksia, kuten aivoinfarktia. Puhumattakaan siitä, että ainakin minulla eteisvärinäkohtaus on erittäin lamaannuttava.
Yritin kerran saada apua lääkäriltä. Kysyin, mitä voisi tehdä, mutta hän totesi vain, että vuodepotilaatkaan eivät liho. Selväksi tuli, oma vikani.
Leena Mallat
Kirjoittaja on 63-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
Lue Leena Mallatin aikaisempia kirjoituksia:
Voisitteko kammata hiukseni?
Kysyisin vielä...
Kahvia ja äitejä
