En kelpaa esimerkiksi eteisvärinää (flimmeriä) sairastavista siitä yksinkertaisesta syystä, että meitä on niin paljon. Joukkoon mahtuu hyvin erilaisia tarinoita. Minä osaan sanoa täsmälleen milloin sydämeni rytmit menevät sekaisin, kuulun niihin eteisvärinää sairastaviin, joilla flimmeri tulee kohtauksittain. On kuitenkin myös paljon ihmisiä, joilla on eteisvärinä ilman että he itse edes välttämättä tietävät sitä.
Flimmerini huomaan heti, on huono olo, syke on hyvin korkealla ja tuntuu siltä kuin sydän tanssisi täyttä vauhtia polkkaa liukkaalla lattialla, koko ajan kompuroiden.
Ensimmäisellä kerralla neljä vuotta sitten pelästyin ja luulin kuolevani, jyske oli niin hurjaa. Oloa ei helpottanut, että olin lomamatkalla Hollannissa. Minut vietiin ambulanssilla amsterdamilaiseen sairaalaan, jossa rytmit saatiin paikoilleen ja kehotettiin hoitoon omalle lääkärille. Nyt käyn säännöllisesti sydänlääkärillä ja minulla on lääkitys, joka pääsääntöisesti tehoaa. Olen saanut myös verenohennuslääkityksen, joka pienentää flimmerin suurinta uhkaa, riskiä saada aivohalvaus.
Kokemus on opettanut mikä saa lääkityksestä huolimatta rytmit sekaisin; väsymys, liika rasitus, alkoholi sekä huolet ja murheet. Yleensä osioita tarvitaan kaksi yhdessä eli esimerkiksi muutama viinilasillinen ja myöhään valvottu ilta. Joskus flimmeri kuitenkin alkaa siitä huolimatta, että olen siivonnut riskit pois päivästä.
Enää en kuitenkaan hätäänny flimmerin alkaessa, tiedän, että aika suurella todennäköisyydellä selviän hengissä enkä siis tilaa taksia kohti päivystystä. Vielä toistaiseksi sydämeni palaa useimmiten takaisin oikeaan rytmiin itsekseen, ilman sairaalakäyntiä. Pitää vain levätä ja rauhoittua. On selvää, ettei laukkaavan sydämen kanssa ole helppoa rauhoittua, sen verran huono olo on. Toisaalta jokainen päivystyksessä aikaa viettänyt tietää, että siellä vasta vaikea on rauhoittua.
Olen ristinyt oman rauhoittumiskeinoni Method Marpleksi. Parhaiten pään tyhjentäminen huolista ja murheista onnistuu katsomalla tv:stä, (dvd:ltä, digiboksista) jotain riittävän kiinnostavaa, mutta ei liian jännittävää elokuvaa tai ohjelmaa. Aivan ihanteellisia ovat neiti Marplen kaltaiset brittisarjat, on soljuva juoni, kauniita maisemia ja hauska päähenkilö. Hätätilassa saksalaisdekkaritkin kelpaavat.
Vielä toistaiseksi konsti tehoaa aika hyvin levon kanssa, joidenkin tuntien kuluessa rytmi normalisoituu. Senkin tunnen, mutta varmistan asian vielä verenpainemittarilla. Jälkeenpäin olo on hyvin uupunut, mutta onnellinen.
Leena Mallat
Kirjoittaja on 66-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
Lue myös:
