Ihmisinä, me kaikki olemme erilaisia. Jopa sisarukset, joilla on samat vanhemmat ja varttuvat samassa ympäristössä, voivat olla hyvin erilaisia. Aivan kuten meidän DNA:mme, joka on ainutlaatuinen, niin on myös tapa, miten koemme elämämme hyvin henkilökohtaisella tavalla. Meillä kaikilla on erilaisia makuja, ajatuksia ja ajattelutapoja, jotka tekevät meistä jokaisesta ainutlaatuisen.
Masennus on yksi niistä sairauksista, joka aivan liian usein yleistetään, kun näin nimenomaan ei pitäisi tehdä. Se on hyvin henkilökohtainen asia. Vaikka syy masennukseen voi olla tietty tapahtuma, sen ydin löytyy aina sisältämme, mikä sitten pitäisi ensin selvittää. Helpommin sanottu kuin tehty.
Masennus on hyvin äärimmäinen sairaus. Se voi johtaa ihmisiä itsetuhoon, kun taas toisille se on yksinkertaisesti elämäntapa. Yleensä päätavoitteena elämässä on olla onnellinen. Useimmat ihmiset pyrkivätkin saavuttamaan tämän tavoitteen (olen yksi heistä), mutta se ei ole jokaisen unelma.
On niitä, jotka haluavat elää alakuloisena, ja vaikka en ole yksi heistä, ymmärrän heitä oikein hyvin. Ymmärrän mukavuuden ja mielenrauhan, minkä se tuo ja kunnioitan sitä valintaa. Kaiken kaikkiaan ainoa asia, mitä voi verrata onnellisuuteen, on masennuksen tuoma sisäinen rauha.
Toisaalta on myös niitä, jotka viettävät elämänsä yrittäen paeta masennusta. Usein erittäin tuhoisalla tavalla. Voin vain kuvitella, miltä sen täytyy tuntua – kuin hukkua hitaasti pystymättä tekemään asialle mitään. Voin kuvitella sen epätoivon. Tosiasia on, että ei siihen ole mitään ihmelääkettä. Voin vain sanoa tässä tilanteessa oleville: "joidenkin meistä on tarkoitus olla kuin rauhallinen järvi ja joidenkin taas myrskyisä kuin valtameri. Hyväksy luontosi ja löydät parhaan tavan elää sen kanssa".
Useimmille ihmisille masennus on vain vaihe elämässä, jonka aiheuttavat tietyt elämän tapahtumat. Näille ihmisille minulla on neuvo, joka perustuu ihan omaan henkilökohtaiseen kokemukseen: "Vaikka masennus tuntuu kuin isolta sementtiseinältä, joka pitäisi repiä kappaleiksi, että pääsisi sen läpi, se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Masennus on ennemminkin kuin juoksuhiekkaa. Mitä enemmän taistelet sitä vastaan sitä enemmän uppoat. Ainoa tapa päästä pois on pysyä paikallaan ja hyväksyä tilanne. Ei ole olemassa mitään helppoa ulospääsytietä, mutta kyllä se on sen vaivan arvoista."
Aivohalvauksen jälkeen masennuin pahasti. Melko loogista, jos on juuri tajunnut, että ei pysty enää ikinä liikkumaan. Olin masentunut muutaman kuukauden, ennen kuin paranemisprosessini alkoi. Kesti pari vuotta päästä pisteeseen, jossa voin todella sanoa, että olin täysin terve.
Se oli hidas ja vaikea prosessi, mutta se oli sen arvoista, koska olen oppinut niin paljon itsestäni sen aikana. Olen tullut henkisesti vahvemmaksi ja viisaammaksi. Minusta tuli lannistumaton. Merkityksettömät asiat eivät enää pahemmin vaivaa, vaan olen oppinut asioiden arvon. Olen oppinut, että meillä kaikilla on mahdollisuus valita: vain selviytyä tai todella elää.
Päivän päätteessä kauniit sanat eivät merkitse yhtään mitään, vaan faktat. Ei merkitse, mitä sanot vaan, mitä teet. Olen oppinut, että ihmeet eivät tule kuin tyhjästä. Ne tehdään todeksi tyhjästä uskolla ja luottamuksella. Aina voi valita odottaako, että ilma täyttää keuhkot vai otatko keuhkot täyteen ilmaa ihan itse. Sinun valinta.
Masennus ei ole mikään helppo asia käsitellä. Se saattaa olla psykiatrinen sairaus tai se voi johtua lukemattomista eri tapahtumista. Ei ole mitään lääkettä, mikä voisi parantaa sen. Terapeutti voi auttaa löytämään syyn ja kertoa hoitomuodoista, jotka voivat helpottaa. Tosiasia kuitenkin on, että masennuksesta loppujen lopuksi pääsee eroon vain omin voimin.
On luonnollista, että me ihmiset haluamme auttaa ystäviämme ja rakkaitamme. Paras tapa auttaa masentunutta on antaa hänelle tilaa. Ei tuomita tai painostaa. Kuunnella jakamatta neuvoja ellei hän itse niitä pyydä (yksi meidän heikkouksista kun kuvittelemme, että tiedämme kaiken paremmin) ja vain olla paikalla, jotta hän ei tunne oloaan hylätyksi ja yksinäiseksi.
En ole lääkäri, enkä ole tutkinut masennusta. Enkä todellakaan ole asiantuntija, mutta olen kokenut masennuksen ja toivon, että elämänkokemukseni voi auttaa jotakuta selviytymään siitä.
Toivottavasti et pidä minua ylimielisenä tai alentuvana. En tarkoita tällä pahaa, vaan sanon tämän motivoidakseni; "Olen täysin halvaantunut ja elän edelleen elämääni täysillä. Mikä mahtaa olla sinun syy?"
Kati van der Hoeven-Lepistö
Kirjoittaja on 40-vuotias entinen huippumalli, jonka ura katkesi hänen sairastuttuaan aivorungon infarktiin.
Lue lisää kirjoittajan ajatuksia:
Sairaus on hyväksyttävä ja elämän jatkuttava
Ja nyt tämä halvaus tuntuu siunaukselta
