Viime kuukausina olen joutunut kohtaamaan kymmeniä lääkäreitä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, päivystyksessä ja etukäteen varatulla vastaanotolla, amanuenssista professoreihin. Potilaan kannalta kaikkiin kohtaamisiin liittyy lääketieteellisen ja teknisen sisällön lisäksi tunnetta. Potilaalla ja lääkärillä taitaa olla erilaiset sekoitussuhteet tunteelle ja järjelle.
Helsingin Sanomat julkaisee kirjailija Henning Mankellin kokemuksia syövästään lehden kulttuurisivuilla. Eikö olekin mielenkiintoista, että kirjailijan sairaus muuttuu kulttuuriksi. Myös Kari Hotakaisen kolarista toipuminen muuttui kirjaksi. Kirjailijat tarkkailevat tunteita hoitosuhteessa. Niinhän tekevät tavallisemmatkin potilaat. Heidän tunteitaan vain ei ehkä legitimoida samalla tavoin. Onhan myös niin, että kirjoittaessa voi pohtia rauhassa ja analyyttisemmin.
Vaihtuvien lääkäreiden sijasta Mankell oli tavannut jo kolmatta kertaa saman lääkärin ja otti käyttöön termin lääkintätaito. Oikeastaan pitäisi etsiä artikkeli ruotsiksi, lääkintätaito kuulostaa aika erikoiselta termiltä. Mankell tarkoitti kuitenkin sitä, että kolmannella tapaamiskerralla jo tutuksi muodostuneen lääkärin sanat olivat perimmäistä lääkintätaitoa. "Sitä että helpotuksessa, lohdussa, mahdollisessa paranemisessa, on aina kyse dialogista, jossa potilas ja lääkäri oppivat keskustelemaan toistensa kanssa ja parhaimmillaan muodostavat jatkumon."
Mankell kirjoitti, että ruotsalaista sairaanhoitojärjestelmää kritisoidaan toistuvasti siitä, että potilaat kohtaavat aina uusia lääkäreitä. Ja se tarkoittaa, että dialogi tuntemattoman ihmisen kanssa on aloitettava aina alusta. Näin varmaankin myös Suomessa.
Miten totta tuo onkaan! Kipeänä taantuu ja asennoituu lääkäriin sanomisiin lapsekkaasti tunnesyrjä edellä. Onkin hämmästyttävää, miten tunteet värittävät muistikuvia. Sairaana kaikki normaalielämän pelisäännöt menevät uusiksi. ePotilas voi googlettaa lääketieteellisiä faktoja analyyttisesti, mutta kipeänä, väsyneenä ja pelokkaana hän pelaa tunteen säännöillä. Potilasvalitustenkin taustalla on yleensä tilanne, jossa tunneilmastot törmäävät väärällä tavalla.
Tarkemmin ajatellen en muista viime viikoilta tarkkaan yksittäisiä sananvaihtoja, mutta muistan paljon tarkemmin tunnetilan, joka muutaman minuutin kohtaamisesta jäi. Kipua voi usein lievittää lääkkeellä, mutta kipu lievittyy myös puheella. Sanat voivat vahvistaa mieltä kestämään kipua paremmin. Spontaani paraneminen on mielenkiintoinen ilmiö. Joku tekijä sysää liikkeelle monimutkaisen järjestelmän, jossa ihmisen keho ryhtyy korjaamaan itseään. Julkisuuteen pääsee yleensä vain tapaukset, jossa paraneminen on saatu aikaan "vaihtoehtoisella" ja erikoisella keinolla. Laillistetun lääkärin arkinen työ ei päädy otsikoihin. eTerveys ja mobiililääketiede tuo uusia mahdollisuuksia ja keinoja. Silti potilaan ja lääkärin kohtaaminen on lääketieteen erikoislaji. Nyt taas huomaan sen tärkeyden, vaikka hoitoraporttiin ei voi kirjata: "potilasta lohdutettu". Lohdutus voi olla mielen elvytys, joka parantaa.
Aivokuvantamisessa on todettu, että muistijäljen syntymistä vahvistaa voimakas tunnetila. Pelko on voimakas tunne. Niinpä potilas ikävä kyllä muistaa parhaiten ne henkilöt, jotka hän on kokenut pelottaviksi. Kevääseeni mahtui myös pelottava, kipeä ja nöyryyttävä kohtaaminen. Enpä silti kirjoita siitä. Hoidan mielialaani ja terveyttäni muistamalla tilanteita, joissa tulin kuulluksi ja ymmärretyksi.
Satu Salonen
Kirjoittaja on sairaan hyvä potilas ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Kittilässä.
