Viime aikoina olen pohtinut terveyttä ja muistia. Minusta nimittäin tuntuu, että olen alkanut unohtaa kaikenlaista entistä enemmän. Miksi sitä sanotaan, mistä olinkaan puhumassa, mikä se sana tai kirjailija nyt olikaan, tai mitä viime viikolla tapahtui? Tuntuu kuin sanat ja tapahtumat katoaisivat päästäni aivan uudella tavalla. Lyö niin sanotusti aivan totaalisen tyhjää. Ja koska sanoja ja asioita katoaa, kiinnitän siihen huomiota, minkä vuoksi tuntuu, että unohtelua tapahtuu vieläkin enemmän. Asiaa ei ole helpottanut se, että erilaisista muistisairauksista ja muistin ongelmista tuntuu kuulevan nykyään joka puolelta.
Sinänsä MS-tautiin liittyvät kognitiiviset ongelmat, erilaiset unohtamiset, uusien asioiden käsittelyn ja oppimisen ongelmat sekä tarkkaavaisuuden häiriöt tunnistetaan ja tunnustetaan yhä paremmin. Huoleni on sinänsä siis aivan aiheellinen, mutta veikkaan, että jos uusisin vuosien takaiset neuropsykologiset testit, suoriutuisin niistä edelleen suhteellisen normaalisti. Pystyn nimittäin edelleen esimerkiksi tekemään tulkin työtä, jossa muisti joutuu koetukselle monella tavalla. Työtilanteissa ei ole ollut vielä ongelmia, mutta pitäisikö minun kuitenkin varautua ja ruveta tosissani miettimään, mitä haluan tehdä isona? Toisaalta, voiko sitä tehdä mitään työtä, jos asioita vain alkaa kadota päästä? Vai suurentelenko vain asiaa sitä märehtimällä?
Toisaalta minua häiritsevät asiat, joita en ihan oikeasti muista. Epilepsiakohtaukset ovat hämmentäviä aukkoja tajunnassani. Yhtä kohtausta luulin uneksi kunnes minulle kerrottiin, että olin todella ollut hetken täysin pihalla. En muista vuosien takaista liikenneonnettomuutta, jossa loukkaannuin pahasti mutta väliaikaisesti, enkä sen jälkeisiä päiviä teho-osastolla. Todennäköisesti psyykeni suojelee minua näihin tapahtumiin liittyvältä kivulta ja hallitsemattomuuden tunteelta. Mutta koska huomaan edelleen liian usein miettiväni mitä niissä tilanteissa todella tapahtui, ja koska en todennäköisesti koskaan tule sitä muistamaan, haluaisin itse asiassa unohtaa sen, etten muista.
Toisaalta joitakin asioita olisi mukava unohtaa. Miksi aina muistan ottaa lääkkeet? Miksi en voisi edes joskus unohtaa osaa diagnooseistani? Haluaisin unohtaa, että johonkin kohtaan usein sattuu tai että jotain minussa pitää varoa tai suojella. Haluaisin muistaa vain sen, että olen kaikesta huolimatta enimmäkseen terve.
Tiedän, ettei kannata huolestua ennen kuin käytännön elämä alkaa muistamattomuuden, muistamisen tai muistojen vuoksi käydä tavalla tai toisella hankalaksi. Joitakin asioita vain muistaa ja joitakin ei, eikä keskimäärin normaalia muistamista voi määritellä. Tiedän myös, ettei liiallinen asian vatvominen auta. Kun lyö tyhjää, olisi viisasta vain hengittää rauhallisesti ja odottaa, että muistijälki palaa. Toistaiseksi se kun on aina palannut, enemmän tai vähemmän kirkkaana, hetken tai viimeistään jonkin ajan päästä, sitten kun olen ehtinyt tarpeeksi kaivella pääni sisäisiä mutkikkaita sokkeloita. Lääkkeet on hyvä muistaa ottaa, mutta muuten ne sekä saa että voi unohtaa, kuten koko muistin.
Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on 29-vuotias tamperelainen sosiaaliantropologian opiskelija, joka sairastaa mm. MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.
