Käykö kivusta kärsivälle niin, että vielä masentuukin? Vai onkohan sitä vain masentunut? Vai ovatko masennuksen kriteerit sellaisia, että kivusta kärsivä täyttää ne väistämättä pelkästään kipujensa takia? Kipukroonikot jäävät masennusseulaan jo siksi, että elämää ei voi mitata normiskaalalla, kun kyseessä on kipuelämä.
Ihmiset sietävät vastoinkäymisiä eri tavoin ja selviävät vaikeista tilanteista omilla keinoillaan. Krooninen kipu kuormittaa kuitenkin kaikkia selviytymisen muotoja yli rajojen. On resilienssiä suotu sitten miten paljon tahansa, koville joutuu.
Jos krooninen kipu kestää kuukausia, siitä seuraa väistämättä, että mieli muuttuu alakuloisemmaksi ja toimintaedellytysten kaventuessa hallinnan tunne omaan elämään ohenee. Tämä ei kuitenkaan ole pysyvä ja lopullinen olotila. Jos kipua saadaan hallintaan, voi sen kanssa oppia elämään. Samanlaiseksi elämä ei kuitenkaan enää palaa. On sopeuduttava vallitseviin olosuhteisiin, ja sen myötä moni asia mielessä muuttuu. Asiat saavat uudenlaiset mittasuhteet.
Jatkuvan kivun erilaiset oheisvaikutukset, kuten epätietoisuus taloudellisesta selviytymisestä, ystävyyssuhteiden katkeamiset, univaikeudet, parisuhteen rakoileminen, huoli lasten jaksamisesta, harrastuksista luopuminen tai uhka työpaikan menetyksestä voivat myös olennaisesti vaikuttaa mielialaan.
Tasapainoisinkin henkilö saattaa muuttua alakuloiseksi, jos ystävät ovat jo väsyneet siihen, että tapaamiset peruuntuvat kerta toisensa jälkeen, puoliso ei ymmärrä, miksi koti on koko ajan sotkuinen ja lapset ovat kiukkuisia, kun eivät saa enää kyytiä harrastuksiin.
Positiivinen ja valoisa ihminen voi ahdistua, jos pitkien sairauslomienkaan jälkeen vaikea kiputilanne ei helpota, muut alkavat suhtautua ynseästi poissaoloihin ja esimies kutsuu puheilleen epäillen jatkuvien kipujen olemassaoloa.
Kroonista kipua pyritään aina lääkitsemään, ja kaikista lääkkeistä syntyy sivuvaikutuksia. Toiset ovat herkempiä niitä saamaan kuin toiset. Sivuvaikutuksia on moninaisia, mutta usein lääkkeet väsyttävät tai piristävät liiaksi, heilauttelevat painonhallintaa, hajottavat keskittymistä tai heikentävät muistamista. Mikäli lääkkeestä on kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa, sen käyttöä kannattaa jatkaa. Jos lääke tehoaa kipuun hyvin, mutta sivuvaikutukset ovat liian hankalia, joudutaan lääkitsemään sivuvaikutuksia. Ei ole kipukroonikon elämä helppoa.
Jos kroonista kipua sairastava vaikuttaa masentuneelta, hänellä on siihen kovasti syytäkin. Mutta se ei tarkoita, etteivätkö hänen kipunsa olisi todellista. Eikä se tarkoita, etteikö myös masennusta tulisi hoitaa. Ja se taas ei tarkoita, etteikö muiden olisi tarpeen hänen elämäänsä kaikin mahdollisin tavoin helpottaa.
Sirpa Tahko
Kirjoittaja on psykologi ja työnohjaaja. Hän kuuluu Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen
ja on Suomen Migreeniyhdistyksen puheenjohtaja.
