Minulle tehtiin temppuilevien rytmien – flimmerin ja flutterin – vuoksi Holter-seuranta. Niille lukijoille, joille se on tuntematon mittaus tiedoksi, että kyse on vuorokauden sydänseurannasta, joka voidaan tehdä seurattavan arjessa. Sairaalassa rintaani kiinnitettiin anturit, joista meni johto vyötärölle teipattuun mittauslaitteeseen. Siinä oli sen verran pitkä johto, että yöllä sen sai kätevästi tyynyn alle joten nukuin mielestäni hämmästyttävän hyvin kaikista lätkistä ja laitteesta huolimatta.
Ohjeena oli toimia kuten muutenkin, mutta myös niin että ponnisteluja ja erilaista rasitusta tulisi mukaan seurantaan. Mittauspäivänä satoi lunta liikennekaaoksen verran, joten oli helppo saada rasituspiikki sydännauhaan. Menin pihalle, hain pienen lumikolan ja ryhdyin töihin. Lumi pehmeää uutta lunta, mutta noin puolentoista tunnin aikana rasitin itseäni kuitenkin reippaasti. Rytmit pysyivät järjestyksessä.
Itse asiassa oli tavallista helpompaa rasittaa itseään kun tiesi, että nyt mitataan sydämen toimintaa ja joku pitkälle koulutettu asiantuntija tutkii myöhemmin näin saadun sydänfilmini. Muistissani oli myös, että ystävättäreni hengen pelasti Holter-seuranta. Sen avulla löydettiin perinnöllinen sydänsairaus joka olisi hoitamattomana voinut johtaa äkkikuolemaan.
Tästä päästään toiveeseeni, koti-Holteriin.
Kuntoilijoille on jo toinen toistaan hienompi sykemittareita, jotka mittaavat suorituksen tehon, oikeat sykealueet, neuvovat lepoajat ja ties mitä ja tiedot voidaan siirtää näppärästi kotitietokoneelle. Vaatimaton verenpainemittarini osaa kertoa milloin minulla on eteisvärinä. Ei kai siis ole mikään matka kohtuuhintaisiin laitteisiin, jotka seuraisivat sydämeni perustoimintaa ja varoittaisivat niin vaarallisista rytminmuutoksista kuin muistakin mitattavissa olevista sydämen ongelmista, joiden vuoksi olisi hakeuduttava tutkimuksiin tai ainakin levättävä. Sykevyön tilalle olisi jonkin sortin sydänvyö ja ranteessa sydänmittari. Jo nyt on rannelaitteita, joissa syketoimintojen lisäksi on hälytysnappi, josta saa hätätilassa yhteyden suoraan hälytyskeskukseen. Jos minä voin lähettää Whatsappin välityksellä lähes reaaliaikaisesti valokuvia tyttärelleni toiselle puolelle maapalloa, on varmaan teknisesti yhtä helppoa lähettää siitä ranteessa pidettävästä sydänmittarista hätäsoiton seuraksi ”pala” sydänkäyrää.
Viisas lukija varoittaa nyt minua moisen laitehurman ihannoinnista. Tiedän, ei sydänvaivojen seuraaminen ole ihan yksinkertaista. Kokemus on kuitenkin opettanut, että ainakin minun sydämeeni sekoittavat huoli ja murhe. Eli kaikki mikä vähentäisi ”entä jos”-tuntoja on hyväksi.
En minäkään nykykuntoisena tarvitsisi koti-Holterini aina ja kaikkialla, mutta ottaisin sen mukaan esimerkiksi pitkille hiihtolenkeille ja kesämökille. Vaivojen ja iän lisääntyessä tarvetta olisi varmasti paljon enemmän.
kirjoittaja:
Leena Mallat
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
