Meitä on kolme serkusta, joilla on yhdet yhteiset isovanhemmat ja aika samanlaiset elämäntavat kuten tupakoimattomuus. Olemme viiden vuoden tarkkuudella samanikäisiä. Yhteistä meille on flimmeri, eteisvärinä. Se sen sijaan on jokaisella omanlaisensa. Iältään keskimmäisen sydän on pysyvästi eteisvärinässä ilman että hän sitä juurikaan huomaa. Sähköllä tasaamista yritettiin aluksi pari kertaa, mutta laihoin tuloksin eli sydän ei pysynyt normaalirytmissä.
Iältään vanhin on aikansa rampannut rytmin häiriöiden vuoksi sairaalassa, mutta tilanne huononi koko ajan niin, että päädyttiin kardioablaatioon ja tahdistimeen. Nyt sähkö pitää rytmin tasaisena.
Minun sydämeni hyppää eteisvärinään noin kerran kuukaudessa yleensä yöllä nukkuessa, jolloin herään erittäin epämiellyttävään oloon rinnassa. Useimmiten rytmi kuitenkin seuraavana päivänä palautuu itsekseen jos maltan levätä, olla murehtimatta ja otan ylimääräisen beetasalpaajan hidastamaan pulssia. Myös normaalirytmiin palaamisen tunnen rinnassani heti.
Suurinta riskiämme eli eteisvärinän mahdollisesti aiheuttamaa aivoinfarktia pyritään ehkäisemään verenohennuksella. Siinäkin eroamme toisistamme, keskimmäisellä on edullinen, mutta työläs marevan-lääkitys, vanhimmalla on yksi uusista, kalliimmista, mutta vaivattomista lääkkeistä. Minun katsotaan pärjäävän vielä ilman mitään verenohennuslääkitystä.
On flimmereissämme jotakin yhteistä. Jaksamme rasitusta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Ikääntyminen selittää siitä vain osan, tauti hoitoineen mielestämme enemmän. Joudumme pyytämään apua jopa ennen kevyesti sujuneisiin toimiin.
Se harmittaa, meitä kaikkia kolmea.
Leena Mallat
Kirjoittaja on 63-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
