Kivun kokeminen on monimutkainen tapahtuma. Kun kipua tai kipua tuottavaa sairautta on kestänyt yli kuusi kuukautta, puhutaan kroonisesta eli pitkäaikaisesta kivusta. Kun asiat pitkittyvät, ne mutkistuvat. Krooninen kipu on pysyvä olotila. Kipua ei saa pois, siihen on vain kyettävä sopeutumaan. Pitkittynyt kipu on kipukokemuksen lisäksi mutkistunut tunnetila, joka hallitsee tietoisuutta ja sitä kautta ohjaa tapaa tulkita omaa elämää.
Kun ihminen kokee jatkuvaa kipua, elämä muuttuu. Asiat, jotka ovat olleet aiemmin merkityksellisiä, saattavat täysin kadottaa merkityksensä. Harrastukset hiipuvat tai yksinkertaisesti vain loppuvat. Suhde omaan kehoon ja mieleen voi kuristua. Ystävyys- ja perhesuhteiden rakenteet saattavat murtua. Tiedän monen avioliiton ja pitkän ystävyyssuhteen päättyneen, kun toinen osapuoli sairastuu kipusairauteen.
Krooniseen kipuun olisi tarpeen saada moniammatillista hoitoa ja tukea. Apua tarvitaan ainakin kipulääkäriltä, kipuhoitajalta, fysioterapeutilta, psykologilta, ravitsemusterapeutilta, seksuaaliterapeutilta ja sosiaalityöntekijältä. Jokaisella kipukroonikolla on erilaisia haasteita kuntoutumisessaan ja elämänhallintansa rakentamisessa.
Kipusairauksien sosiaalinen erityisvaikeus on, ettei kipu välttämättä näy päälle. Kipukroonikot ovat oppineet mestareiksi kivun peittämisessä. Usein on vain helpompaa kommunikoida, kun ei päästä kipua mukaan keskusteluun. Myöskään ihmisten mitä eriskummallisimpia kommentteja kivusta ei aina jaksa kuunnella. Invalidisoivia kipukohtauksia pääsevät näkemään läheltä vain harvat, sillä kipukroonikot pysyttelevät mieluiten omissa oloissaan silloin, kun kipu särkee koko tajunnan.
Voiko kipua siis olla, vaikka sitä ei lääkärikään päältä päin näe? Varmasti on, mutta onneksi sitä voidaan nykyään nähdäkin. Aivojen kuvantamistutkimukset ovat tehneet kivun objektiivisesti havaittavaksi. Tämä on muuttanut kivun tutkimusta ja ymmärrystä paljon. Valitettavasti kipua ei ainakaan vielä voida todentaa päivystystilanteissa, jolloin kivun voimakkuuden ja läsnäolon todentaminen jää taitavan lääkärin jäljitettäväksi.
Koska krooninen kipu muuttaa elämää hyvin monin tavoin, joutuu kipuun sairastunut käymään läpi pitkän sopeutumisprosessin. Tähän hän tarvitsee apua terveydenhuollon ammattilaisilta sekä samaa kokevilta eli vertaisilta. Kipukroonikko voi merkityksellisesti hyötyä toimintaterapiasta, musiikkiterapiasta, kuvataideterapiasta, psykoterapiasta, kriisiterapiasta, seksuaaliterapiasta, fysioterapiasta, akupunktiosta, hieronnasta, psykofyysisestä fysioterapiasta sekä erilaisista rentoutumismenetelmistä ja mindfulness-harjoituksista, muutamia mainitakseni...
Omaa muuttunutta identiteettiä olisi hyvä saada pohtia toisen, ulkopuolisen kanssa. Eikä pelkkä pohdinta riitä, pitäisi saada myös käytännön työkaluja kivunhallintaan. Potilasjärjestöillä on tässä luonteva tekemisen paikka. Ja toivottavasti niillä on sellainen uusiutuvassakin sote-kentässä.
Sirpa Tahko
Kirjoittaja on psykologi, työnohjaaja ja kipukroonikko. Hän kuuluu Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen ja on aktiivinen potilasjärjestötoimija.
