Tulipas kummallinen otsikko. Tämä on kummitellut mielessäni pari päivää. Tutkinpa sitä.
Kaikki loppuu, loppuvuosi, inventaario ja pitkät lomat. Tai ainakin lomapäiviä. Siis niillä, joilla on se mistä lomaa pitää. Sekö tämän loppuvuoden helpotus on, että on enemmän lomapäiviä? Vai se, että vuoden vaihtuessa jokin jää taakse ja alkaa uusi ja parempi. Kehittyneempi jopa, kun olemme taas vuoden vanhempia. Kovin kaunis ajatus ja myös mielestäni toivottava. Olla taas palan viisaampi ensi vuonna.
Olemmeko me viisaampia ajan edetessä? Saako joulunaika meidät muistamaan enemmän läheisiämme ja kaikkea kaunista maailmassa? Tarkoitan siis vuoden vaihtuessakin, eikä vaan joulupadan äärellä sillä viimeisellä kiireisellä ruokakauppareissulla aatonaattona tai jopa vasta aattoaamuna. Milloin meissä alkaa lopun tunnelmat tehdä työtään tehden tilaa uudelle ja kuinka kauan vaikutukset kestää? Kestävätkö vaikutukset? Tuleeko vaikutuksia? Millainen loppu tulee olla käsillä, että vaikutukset elävät lävitsemme ja myös muistamme ne uuden alkaessa?
Mitä loppuja me koemme vuoden vaihtumisen lisäksi? Me menetämme läheisiä, yhteisöjä ja tapoja olla. Me menetämme raajoja, terveyttä ja selkeytemmekin joskus. Asioita loppuu ja uusia tulee ja se on aina inventaario elämässä. Vai onko? Pysähdymmekö me vanhan loppuessa ottamaan lomapäiviä ja hetken hiljaisuutta katsoaksemme vanhan läpi ja kiittäen sitä kaikesta kauniista ja meitä kehittäneestä? Ja valmistaudummeko me riemuiten ottamaan uuden vastaan ilotulitteiden kera muuten kuin kerran vuodessa?
Kun kaikki loppuu, on pysähdyttävä, kun mitään ei enää ole. Silloin on luonnollista myös katsoa taakse ja kummastella mennyttä. Etsiä onko sieltä mitään pelastettavissa avuksi kohti uutta tuntematonta. Ja kun mitään ei enää ole, uuteen on vaan mentävä, jossakin vaiheessa. Ellei sitten jää tyhjään olemaan, koska ei tiedä mihin mennä ja mitä tehdä.
Mitä on masennus, sitä minä työkseni teen näkyväksi. Mitä on, kun kaikki loppuu eikä tiedä mihin mennä ja mitä tehdä. Sytytän täällä ilotulitteet suunnaksi, meille kaikille. Pysähtymisen aika, ja sitten taas mennään, uutta kohti. Kiitos tähänastisesta. Jatkoa seuraa.
Katja Lemberg
Kirjoittaja on vakavasta masennuksesta parantunut nainen ja äiti kehittämässä palveluita masentuneiden tukemiseen ja kohtaamiseen.
Kuva: Juha Metso
