Viime kirjoituksessani mietin, kenelle voin kertoa asperger-diagnoosistani. Joillekin olen kertonut tilanteen niin salliessa, toisille en ole löytänyt oikeaa hetkeä. Osa on löytänyt kirjoitelmani täältä suoraan. Minulle on ihan okei puhua aiheesta, sillä avoimuus on vain hyvä asia.
Olen tottunut tähän elämään, mutta tietenkin mielessäni on toisinaan käynyt ajatus siitä, millainen olisin, jos minulla ei olisi asperger-piirteitä. Toisaalta asperger ei ole sairaus, enkä oikeastaan tiedä, millaista on nähdä maailma ”normaalin” ihmisen silmin. Aistini eivät ehkä silloin olisi niin herkät ja osaisin lukea rivien välistä katsoessani keskustelukumppanini silmiin. Mutta olisinko yhtä sinnikäs innostuessani uudesta harrastuksesta ja olisiko minulla yhtäkään keräilykokoelmistani?
Raja asperger-diagnoosille on todellakin häilyvä. Sanotaankin, että jokainen ihminen voidaan asettaa eri kohtaan kirjoa, lähemmäksi jompaakumpaa ääripäätä. Minua piirteet ovat haitanneet sen verran paljon, että olen saanut diagnoosin. Vaikka perusluonteeni puolesta tykkään oleskella ihmisten parissa, piirteet hankaloittavat olemistani. Mutta jos ympäristö ei koskaan olisi kyseenalaistanut olemistani, en ehkä olisi pitänyt näitä piirteitä niin häiritsevinä.
Kun ajattelen menneitä, olen iloinen siitä, että osaan katsoa tapahtumia nyt uudessa valossa. Teini-iässä jäin ehkä monesta asiasta paitsi, mutten usko, ettenkö voisi kokea niitä myöhemminkin. Itse asiassa olen tyytyväinen, etten lähtenyt maailmalle liian aikaisin, koska vasta nyt tunnen itseni vahvemmaksi.
Vaikka diagnoosi huojensikin minua, tuli vastaan myös paljon epäilystä. Kun etsin tietoa asiasta, törmäsin moniin negatiivisiin ja ennakkoluuloisiin kommentteihin. Tuntuu jopa siltä, että on julkisesti hyväksytympää vitsailla aspergerista kuin monesta muusta ”ominaisuudesta”. Ei se sinällään haittaa. Tykkään itsekin suhtautua asioihin huumorilla, mutta välillä ihmiset osaavat olla todella ilkeitä. As-ihmiset ovat muutenkin herkkiä ikäville kommenteille ja ne säilyvät mielessä pitkään. Toivottavasti ihmiset tutustuisivat asiaan avoimin mielin, koska me olemme kaikki erilaisia.
Kukaan ei voi suoraan sanoa, että asperger-tyyppi on sellainen ja tällainen, tai tämä ei osaa sitä ja tätä. Olen tavannut paljon ihmisiä, joilla on as-piirteitä enemmän tai vähemmän. Meitä on täällä eri lähtökohdista ja meillä on eri kokemukset kasvatuksesta, ympäristön tuesta ja itsevarmuuden kehittymisestä. Meillä on yksilölliset luonteet, persoonallisuudet ja perimät. Meillä on yhteisiä vaikeuksia tietyillä elämänalueilla, mutta diagnoosi ei voi luokitella meitä vain yhdenlaisiksi.
Ajattelen diagnoosiani vain käydessäni lääkärissä tai kun joku haluaa jutella aiheesta kanssani. Tiedostan sen, että tarvitsen ehkä ohjeet kahteen kertaan, joudun etsimään ystävyyttä kauemmin ja välttelen aisteja kuormittavia paikkoja. Ajattelin aina olevani jotenkin vääränlainen, mutta eihän täällä ole oikeita ja vääriä ihmisiä olemassa. Jos vain löytää oman turvallisen paikkansa tässä yhteiskunnassa ja oppii toimimaan mahdollisten erityisominaisuuksiensa kanssa, varmasti pärjää vähintään yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin.
Tiia-Maria Tuominen
Kirjoittaja on 22-vuotias kuvataiteiden ja kiinan kielen opiskelija, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Hän haluaa levittää tietoa oireyhtymästä ja nähdä paljon maailmaa.
Lue aikaisempia Tuomisen kirjoituksia:
Aspergerin oireyhtymä ja sosiaaliset ongelmat
Aspergerin oireyhtymä vaikuttaa aistiyliherkkyyteen ja tunteenhallintaan
Kuka ymmärtäisi aspergeria?
