Minulla diagnosoitiin eteisvärinä vuonna 2006. Koska työantajani oli varakas ja halusi pitää henkilökunnastaan huolta, minulla oli paras mahdollinen työterveyshuolto. Saatoin marssia sydänvaivojeni kanssa suoraan erikoislääkärin, kardiologin puheille.
Kolme vuotta söin päivittäin miniannoksen asetyylisalisyylihappoa ja beetasalpaajaa. Kävin kaikissa työterveysasioissa saman kardiologin vastaanotolla. Vuosittain tehtiin laboratoriotutkimukset. Lääkärini huomautti minulle korkeista sokeri- ja kolesteroliarvoista. Hän totesi, että ne laskevat kyllä kunhan pudotan painoa 3–4 kiloa. Muuta hoitoa ei ollut. Paino ei pudonnut.
Eläkkeelle jäätyäni siirryn julkisen terveydenhuollon asiakkaaksi. Asun Helsingin Heikinlaaksossa ja oma terveysasemani on Jakomäki.
Sain ohjeen käydä ensin laboratoriotutkimuksissa, jonka jälkeen minulla oli aika terveydenhoitajalle. Hän huomautti kohonneesta veren sokerista ja kolesterolista ja arveli, että lääkäri aloittaa diabeteslääkityksen. Saman tien terveydenhoitaja antoi minulle ravitsemusneuvontaa ja tutki jalkani. Kolesterolin alentamiseksi hän antoi ohjeita ravitsemuksesta ja kehotti siirtymään kolesterolia alentavan levitteen käyttäjäksi.
Lääkärin vastaanotolla terveydenhoitajan aprikointi diabeteslääkityksen aloittamisesta osoittautui oikeaksi. Saman tien terveyskeskuslääkäri ilmoitti, ettei eteisvärinääni enää hoideta miniannoksella asetyylisalisyylihappoa. Edessä oli Marevan-lääkityksen aloittaminen.
Hoitoni muuttui siis olennaisesti siirryttyäni Jakomäen terveysaseman asiakkaaksi – ja parempaan suuntaan! Käypä hoito -suositusten mukainen hoito otettiin käyttöön. Ehkä tautini oli edennyt siihen vaiheeseen.
Pohdin kuitenkin, miksi näin kävi. Miksi työterveyshuolto ei ottanut tiukempaa otetta diabeteksen, kolesterolin ja eteisvärinän hoitoon? Minullahan oli selkeästi tyypin 2 diabetes, rasvatauti ja kohtauksittainen eteisvärinä.
Ensinnäkin olin itse osasyypää: Laaja työterveyshuoltosopimuksemme mahdollisti ajan varaamisen erikoislääkärille. Menin siis kardiologille – ja jäin sille tielle. En käynyt enää varsinaisen työterveyslääkärini vastaanotolla. Toisaalta kardiologi ei sitä ehdottanut.
Julkisella puolella käytössä oleva hoidon porrastus pitää huolen siitä, että potilas pääsee tarvittaessa erikoislääkärille, mutta palaa aina alkuperäisen lääkärin hoitoon. Työterveyshuollossa näin ei tapahtunut.
Arvelen kyllä, että Marevanin aloitusta lykättiin niin pitkään, koska se on hankala lääke. Olisin aluksi käynyt viikottain INR-kontrollissa ja kardiologin olisi pitänyt olla tavoitettavissa, jotta hän olisi voinut päättää annostuksesta. Kun INR olisi vakiintunut hoitotasolle, olisin käynyt edelleen kuukausittain INR-kokeissa. Liian hankalaa työterveyshuollolle! Työterveyshuollosta ei olisi löytynyt hoitaja, joka olisi tentannut ravinnon laatua tai alkoholin määrää INR-arvon heilahdellessa.
Kakkostyypin diabetekseni oli sekin liikaa työterveyshuollolle. Ei ole diabeteshoitajaa, joka opastaisi ja tutkisi. Mistä saisi silmänpohjakuvat? Ilmaisen hoitovälinejakelun vuoksi minut olisi pitänyt ohjata julkisen terveydenhuollon puheille. Liian hankalaa työterveyshuollolle!
Mitä tästä opimme? Ainakin se, että työterveyshuolto hoitaa työssäkäyvien terveyttä. Se on hyvä ja tarpeellinen asia. Vakavat sairaudet, kuten eteisvärinä, diabetes, kohonnut kolesteroli, reuma, astma jne. – kaikki suuret kansansairaudet – tulevat hoidetuiksi paremmin terveyskeskuksessa. Vielä vakavammat tapaukset lähetetään erikoissairaanhoidon vastaanotoille.
Tiesitkö, että yhdysvaltalaismiesten odotettavissa oleva elinikä on keskimäärin 75,6 vuotta. Suomalaismiehet ovat lähes samoissa luvuissa. Yhdysvaltalaisnaisten eliniänodote on 80,8, suomalaisnaisten 82,9.
Raha ei ratkaise näissä asioissa, ainakaan väestötasolla. Yhdysvalloissa käytetään huikeasti enemmän raha terveydenhuoltoon kuin Suomessa. Tulokset eivät ole järin hyvät. Onnea Obamalle!
Jakomäessä on erittäin osaavaa ja työhönsä sitoutunutta väkeä. Onneksi. Jakomäki rules!
Erkki Alanko
Kirjoittaja on 64 vuotias helsinkiläinen viestinnän neuvonantaja, jolla on todettu eteisvärinä. Se ei kuitenkaan häiritse tärkeintä: Hän on intohimoinen puutarhaharrastaja.
