Täällä Tansaniassa sen taas muistaa niin terävästi. Sen, että omalla ihonvärillä on merkitystä, kaikkialla maailmassa. Luulin, että olisin jo tottunut siihen, mitä omani täällä merkitsee. Mutta ei. Tansaniassa valkoisuus ei tarkoita vain sitä, että olet oletettavasti rikas länsimaalainen. Ihonväri voi täällä olla myös eräänlainen perinnöllinen sairaus, ja ihonväri voi jopa tappaa.
Albiinot ovat ihmisiä, joilta puuttuu ihosta pigmentti; Tansaniassa albiinot ovat ikään kuin vaaleaihoisia mustaihoisia. Albiinoja on Suomessakin, mutta Itä-Afrikassa ja erityisesti Tansaniassa albiinoja on geneettisesti suhteessa enemmän kuin esimerkiksi Euroopassa. Albinismi on peittyvästä periytyvää eli albiinoyksilön syntyessä molempien vanhempien täytyy olla albinismigeenin kantajia.
Olen itse ajatellut, että albinismi on tavallaan krooninen terveysongelma. Usein albiinoihin viitataan enemmän sanalla `disabled`, vammainen. Tämä johtunee siitä, että albiinoilla usein on jonkinlainen näkövamma, ja siitä, että ihon herkkyys tuo elämään tiettyjä rajoitteita. Kroonisesti sairaina heitä voi ajatella varsinkin siksi, että ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on täällä käsitteenä melko vieras, eihän sitä aina akuutistikaan ole saatavilla. Ja kun ennaltaehkäisystä ei ole tietoa, terveysongelmat kasaantuvat helposti. Tansaniassa albiinoista arviolta 10 % elää yli 30-vuotiaiksi, mihin suurimpana syynä lienee terveydenhuollon heikko taso yhdistettynsä kuumaan aurinkoon eli ihosyöpä.
Miksi sitten kirjoita albiinoista? Periaatteessa albiinothan ovat väristä ja siihen liittyvistä mahdollisista terveysongelmista huolimatta aivan tavallisia tansanialaisia. Heitä ei kuitenkaan sellaisina todellakaan pidetä. Tansaniassa on tapettu vuoden 2000 jälkeen yli 70 albiinoa, koska heidän elimistään tehdyn rohdon kuvitellaan tuovan onnea. Muutaman vuoden rauhallisemman vaiheen jälkeen viime kuukausina albiinoihin kohdistuneita hyökkäyksiä, niiden yrityksiä ja albiinojen katoamisia on jälleen tapahtunut. Pääsyynä tekoihin ovat taikausko ja yleinen tietämättömyys, jotka ovat edelleen voimissaan joissain osissa Tansaniaa. Lähestyvät yleisvaalit on nähty yhtenä syynä näihin uusimpiin hyökkäyksiin: jotkut ehdokkaat ja poliittiset johtajat ajattelevat albiinolääkkeen tuovan heille vaalionnea.
Albismi on tuonut minulle esiin aivan uuden tason sairauden tai vamman kanssa elämiseen. Esimerkiksi MS-taudin sairastaminen ja se mahdollinen sosiaalinen stigma, joka diagnoosista tai apuvälineiden käyttämisestä mahdollisesti seuraa, on asettunut albiinokysymyksen kautta taas aivan uuteen valoon. Vertaus on suhteeton ja esimerkki kammottava, mutta ehkä juuri siksi niin pysäyttävä.
Lopuksi haluan tuoda esiin, että kaikesta huolimatta näin juuri albiinon ajamassa kolmipyöräistä taksia eli tuktukia tai bajajia. Olen nähnyt albiinoja myös yliopisto-opiskelijoina ja bussin rahastajina. Haluankin uskoa, että näiden murhien aiheuttaman keskustelun seurauksena albiinojen asema tulee entisestään paranemaan. Tiedonvälitys ja albiinojen voimaannuttaminen on tarpeen erityisesti maaseudun kylissä, mutta myös kaikki kansainvälinen huomio on tarpeen, jotta Tansaniassa muistetaan jatkaa työtä albiinojen eteen myös tulevaisuudessa. Ihonväri ei saisi tappaa, ei edes puutteellisen terveydenhuollon vuoksi.
Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on maailmaa tällä hetkellä Tansaniasta käsin ihmettelevä tamperelainen, joka sairastaa MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.
