Yhdeksän vuotta sitten aloitin matkan, joka on muuttanut elämäni. Raittiudessa alkoholistille tärkein asia on ymmärtää se, ettei alkoholi sovi minulle. Jos tuota en ymmärtäen hyväksy, joudun taistelemaan läpi jokaisen päivän vastustaen sietämättömäksi käyvää juomahimoa.
Kun löysin oman henkisen ja fyysisen pohjani, tuolloin yhdeksän vuotta sitten, halusin muutosta elämääni. Olin totaalisen loppu jatkuvaan taisteluun tuota ainetta ja sen kuninkuutta vastaan. Oikeastaan juurikin tuo totaalinen tappio oli avain parempaan elämään. Kun ihminen rehellisesti myöntää sen, ettei kykene hallitsemaan alkoholin käyttöään, hän huomaa pian tarvitsevansa jotakin tukea kyetäkseen tuosta jatkuvasta taistelusta vapautumaan.
Keinot tuohon tavoitteeseen pääsemiseksi vaihtelevat ihmisestä riippuen. Itselleni perusteellinen inventaario menneeseen elämään ja opetteleminen luottamaan toisiin ihmisiin toimivat tienä vapauteen.
Ihmiselle joka koko elämänsä on taistellut kaikessa yksin ajatellen, että avun pyytäminen on heikkoutta, on tuo avun pyytäminen melkoisen kynnyksen takana. Mutta kun kipu käy sietämättömäksi, tulee joko halukkaaksi pyytämään apua tai tuhoutumaan tuon helvetin jatkumisen seurauksena. Minä en halunnut tuhoutua, joten kävin yli tuon kynnyksen ymmärtämättä vielä tuolloin yhtään, mitä siitä seuraisi. Kokonaan uusi elämä. Uusi elämäntapa.
Tänään olen saanut elämääni aitoja ystäviä. Ihmisiä joihin voin missä tahansa elämäntilanteessa luottaen turvata. Enää minun ei tarvitse taistella elämääni yksin, vaan voin ja saan pyytää apua. Ihmisiltä jotka tietävät omasta kokemuksestaan sen, mistä milloinkin puhun. Tämä on aivan käsittämätön voimavara, sillä ihminen, jolla ei ole kosketuspintaa tähän sairauteen ei voi, vaikka kuinka yrittäisi, tätä sairautta kokonaisvaltaisesti ymmärtää.
Eipä silti, paljon olen saanut apua myös ammattilaisilta. Kun halusin vapautua taisteluistani, tuli myös tarve vastaanottaa kaikki mahdollinen apu, mikä veikin minut matkalle minuuteeni tiiviiden psykoterapioiden muodossa. Vaikka haluaisin, en kykene sanoin kuvaamaan sitä vapauden tunnetta, minkä ihminen kokee päästessään tunnetasolla kosketuksiin tapahtumien kanssa, jotka ovat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten. Minä sain kokea tällaisen tapahtuman parisen vuotta sitten. Olin eräässä psykodraamassa, jossa paneuduttiin aikaan, jolloin olin muuttamassa pois kotoa. Kun tuossa draamassa esitin isääni, toisen ihmisen ollessa minä, ja kun sitten isänäni sanoin itselleni lauseen, joka läpi elämäni on varjostanut minuuttani: Sinusta ei koskaan tule yhtään mitään. En voi sanoin kuvata millaisen tunnemyrskyn tuo sisälläni aiheutti. Sellaisen jonka jälkeen ymmärsin itseäni todella paljon paremmin.
Osaltaan tuon tapahtuman myötä koen osaavani kohdata ihmisiä tänään ihmisinä. Ymmärtäen itseni kautta sen, että meissä jokaisessa on vaikutteita, jotka saattavat varjostaa omaa minuuttamme. Tämän vuoksi minun ei tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin mitä juuri tuossa kohtaamisen hetkellä olen. Se riittää. Aivan samoin kun minä olen oma itseni, niin toinenkin ihminen uskaltautuu olemaan oma itsensä. Tässä tapahtuu jotakin sellaista, mitä minä en osaa järjellisesti kuvailla muuten kuin toteamalla sen olevan jonkinlainen ihme: Yhteenkuuluvuus jollaista ei tiedä olevan olemassa, ennen kuin sen itse omalla kohdallaan saa kokea.
Kimmo Rasila
Kirjoittaja on alkoholismista, lääke- ja peliriippuvuudesta toipuva mies, joka on kirjoittanut kokemuksistaan blogissaan.
