Muutama vuosi sitten pitkäaikaisen hammaslääkärini naapurihuoneeseen oli tullut suuhygienisti, jonka luo menin lopputoimiin. Normaalisti oma hammaslääkärini hoiti kaiken alusta loppuun. Nuorehko suuhygienisti luki minulle madonluvut: Mitä minun pitäisi tehdä aiempaa paremmin, miten huolimattomasti olin sitä ja tätä tehnyt ja mitä kaikkea minun tulisi tehdä ehdottomasti.
Hän oli varmasti oikeassa ja tarkoitti parastani, mutta tuli paha mieli. Tunsin oloni surkeaksi. Käynti jäi viimeiseksi. Hampaitani hoidin entiseen tapaan.
Alkukesästä oli taas tarkastuksen aika. Kyselin hammaslääkäriltäni ennustetta, pärjäisinkö loppuelämäni näillä hampailla ilman istutuksia ja kalliita siltaremontteja. Hän vastasi sen olevan mahdollista, kuulunhan hampaanhoitotavoiltani parhaaseen A+ -luokkaan.
Tuli hyvä mieli, ja hampaat hoidan entistäkin huolellisemmin. Toki tiedän, että kaikkea voi sattua ja suuni sekä hampaitteni terveys voi omasta syystäni tai syyttäni dramaattisesti heiketä.
Kiitos on aina parempi kannustin kuin moite. Potilaana en kaipaa valehtelua sairauteni tilasta enkä kaunistelua, mutta tarvitsen rohkaisua ja kannustusta aina kun siihen on vähänkin aihetta. Voi olla, ettei ole mitään tieteellistä näyttöä hyvien sanojen ja kiitoksen merkityksestä paranemiseen tai voinnin kohenemiseen, mutta niitä tuloksia on turha jäädä odottamaan. Olen näet varma, ettei hyvistä sanoista ainakaan haittaa ole!
Leena Mallat
Kirjoittaja on Viva-lehden toimittaja, joka on sairastanut rintasyövän ja lymfooman.
