Olen edelleen tyytyväinen suomalaiseen perusterveydenhuoltoon, kuten myös erikoissairaanhoitoon. Mutta yksi asia mättää lähes aina – päivystysvastaanotto. Oli sitten kyseessä päivystyspoliklinikka tai terveyskeskuksen päivystysvastaanotto, niin potilaat saattavat joutua jonottamaan tuntikausia. Se on raivostuttavaa, sillä päivystysvastaanotollehan mennään juuri sen vuoksi, että vaivaan tarvitaan pikainen apu.
Väitän, että
· Osa päivystysvastaanoton potilaista on väärässä paikassa tietämättään. Kaikki eivät ymmärrä, että päivystys on tarkoitettu äkillisesti sairastuneille tai loukkaantuneille, kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille.
· Osa käyttää päivystysvastaanottoa väärin, koska jonotusajat normaalivastaanotolle ovat niin pitkiä
· Jos virkoja on liikaa täyttämättä, terveysasema luisuu pitämään pelkkää päivystysvastaanottoa
Julkisen terveydenhuollon kannattaisi ottaa oppia Hätäkeskusten valistuskampanjasta. Vuosittain kansalaisia valistetaan 112-päivänä, koska hätäkeskukseen pitää soittaa, koska ei.
Hätäkeskuksiin tulee vuosittain 3 miljoonaa puhelua. Niistä joka kolmas on turha – siis miljoona turhaa soittoa HÄTÄKESKUKSEEN! Vain pieni osa niistä on ilkivaltaisia puheluja, hieman suurempi osa on "taskupuheluja" ja valtaosa on sellaisia puheluja, joiden soittajilla on asiaa, mutta he soittavat väärään paikkaan. Joku yrittää tilata pitsaa, toinen taksia. Joillakin näyttää menevän sekaisin 112 ja 118.
Turhat ja väärään paikkaan soitetut puhelut syövät Hätäkeskusten resursseja. Pahimmillaan ne estävät todellisten hätätilanteiden hoidon, tai ainakin viivästyttävät avun saamista.
Kuulostaako tutulta? Päivystysvastaanotoilla käy potilaita, jotka eivät sinne kuulu. Jos selkä on ollut kolme kuukautta kipeä, ei sitä pidä mennä hoidattamaan päivystysvastaanotolle. Sille varataan ajanvarausaika lääkäriltä. Samankaltaisia tilanteita ja vaivoja on lukuisia. Jos päivystyksessä kävisi vain kiireellistä apua tarvitsevia potilaita, jonot lyhenisivät ratkaisevasti.
Tarvitaan valistusta. Meillä annetaan tietoa ja opastetaan potilaita sairauksiensa hoidossa. Ainakin minä olen hyvin informoitu eteisvärinän ja tyypin 2 diabeteksesta ja sen omahoidosta. Kenenkään tehtävä ei näytä olevan tiedottaa siitä, miten terveydenhoidon aparaatti toimii: Koska mennään työterveyslääkärin vastaanotolle, koska terveyskeskukseen, koska päivystysvastaanotolle, miten pääsee erikoislääkärin vastaanotolle, miksi tarvitaan lähete, miksi joku saa lääkkeensä halvemmalla, mikä on B-todistus jne.
Asiaa voi kysyä myös herra Googlelta. Hakusanalla ”Olenko päivystyspotilas” löytyy muutaman sairaanhoitopiirin ja jonkun kunnan ohjeet. Parhaat ohjeet löytyvät ehkä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän sivuilta. Kannattaa katsoa myös Siilinjärven kunnan antamat ohjeet.
Ehdotan, että Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos käynnistää kampanjan, jonka tavoitteena on, että potilaat ymmärtävät, miten terveydenhuoltojärjestelmämme toimii ja kaikki – tai ainakin useimmat – osaisivat hakeutua oikeaa paikkaan hoitoon.
Erkki Alanko
Kirjoittaja on 65-vuotias helsinkiläinen viestinnän neuvonantaja, jolla on todettu eteisvärinä. Se ei kuitenkaan häiritse tärkeintä: Hän on intohimoinen puutarhaharrastaja.
PS. Kirjoitin kuukaisi sitten "Potilaan äänessä", että taidan pitäytyä suomalaisen terveydenhuollon palveluihin, enkä siis mene katetriablaatioon tms. esimerkiksi Saksaan. Viime viikkoina on kovasti keskusteltu siitä, että vuodenvaihteen jälkeen Suomeen odotetaan ulkomaalaisia potilaita. Minulta kysyttiin, miksi en luota Kelaan, että saisin korvauksen ulkomailla tehdystä toimenpiteestä. Onhan kyse direktiivistä ja siitä tulee osa Suomen lainsäädäntöä!
Hmmm, epäluuloni taustalla on toissa kesän episodi mökkipaikkakunnallani. Eteisvärinän ja rytminsiirtoon valmistautumisen vuoksi tarvitsin INR-kokeen ja sydänfilmin. Mökkipaikkakunnan terveysasemalla INR-koe otettiin (Helsinki maksoi) mutta sydänfilmiä ei, koska maksajasta ei ollut varmuutta. Kävin muutaman sadan metrin päässä yksityisellä lääkäriasemalla, maksoin itse ja sain sydänfilmin.
Jos Suomen sisällä ei pystytä luomaan järjestelmää, jolla perustutkimukset tehdään kansalaiselle mukisematta, niin miten EU:n laajuisesti – vaikka laki niin vuoden vaihteen jälkeen lupaakin.
