Lapsena uskoin, että minusta tulee isona prinsessa tai merenneito. Vietin aikaa järvessä uimassa mahdollisimman paljon, koska toivoin, että se kasvattaisi minulle pyrstön. Sitten haaveilin elämästä kirjailijana, näyttelijänä tai muusikkona. Mutta sitten kun lapsuus ja leikin tuomat roolit loppuivat, jäin tyhjän päälle, enkä enää saanut tarttumapintaa mistään.
Aspergerin oireyhtymästä seuranneet jännitysoireet ovat estäneet minua etenemästä elämässä. Vaikeina aikoina en uskaltanut niiden takia lähteä kotoa juuri minnekään. En pystynyt huonovointisuuden takia keskittymään mihinkään, enkä nauttimaan mistään. Näitä tilanteita on vieläkin silloin tällöin. Se on kierre, joka on alun perin alkanut aspergerin tuomasta epävarmuudesta sosiaalisissa tilanteissa ja ulkopuolisuuden tunteesta.
Minulle on tästä syystä keittynyt vahva sisäinen maailma, joka on paljon onnellisempi kuin todellisuus. Elän elämääni yleensä jonkin kautta: kirjoitan tarinoita, kuvitan mielenkiintoisia paikkoja ja ihmisiä sekä kuuntelen eri maiden musiikkia. Koska rakastan keräilemistä ja maailman eri kulttuureja, olen kerännyt maailman kaikki pääkaupungit ja liput muistiini. Mutta miten pääsisin käymään näissä kaukaisissa paikoissa, kun pienikin arjesta poikkeava asia tuntuu niin suurelta?
Minulla on tarve kontrolloida asioita ympärilläni, vaikka tiedän, ettei tarvitsisi. Olen usein huolissani jostakin ja asia voi vallata koko mieleni. Koen ympärillä tapahtuvat asiat vahvasti kehossani, vaikka muut eivät huomaisi mitään. Olen ihmetellyt, miten jotkut ihmiset unohtavat saamansa kohteliaisuudet ja moitteet hetkessä, vaikka itse muistan ne vielä vuosien päästä.
Minulle on tärkeää siisteys ympärilläni ja järjestelmällisyys. Olen myös tarkka pukeutumisestani ja laittautumisestani. Ajankäytön kanssa on aina ollut ongelmia ja myöhästyn helposti. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten kellon viime minuutit menevät niin nopeasti, vaikka juuri äsken oli aikaa. Myöhästymiseni ei siis tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan sitä, etten osaa arvioida tarvitsemaani aikaa. Siksi täytyisikin varata aikaa ainakin kaksinkertaisesti, mitä olettaa tarvitsevansa, koska muuten se ei riitä.
Nykyään haaveilen samoista ammateista kuin nuorempanakin, mutta vaikka itse ammatti sujuisi moitteetta, ongelmana olisi yhteisötoiminta, missä luultavasti jäisin ulkopuoliseksi. En jaksa aina olla ihmeteltävänä. Olen kyllä valmis yrittämään ja ottamaan haasteen vastaan ja nyt luenkin kevään pääsykokeisiin. Pelkään muuttaa tasaista elämääni, mutta toisaalta tahdon tehdä sen.
Vaikka olen joutunut useasti pettymään, olen kuitenkin peruspositiivinen ihminen. Diagnoosin saamisen jälkeen mieleni keveni, mutta sen antama leima vaivaa minua. En pidä ajatuksesta, että potilastietoni ovat kirjattuina tietokoneille ja monen luettavissa, sillä kirjoitukset seuraavat siellä elämäni loppuun asti ja aina tuleville sukupolvillekin. Diagnoosi selittää käytöstäni, mutta olen paljon muutakin kuin sen tuoma käsitys.
Tiia-Maria Tuominen
Kirjoittaja on 23-vuotias kuvataiteiden ja kiinan kielen opiskelija, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Hän haluaa levittää tietoa oireyhtymästä ja nähdä paljon maailmaa.
