Me olemme kehittyneitä ja osaavia entisestään teknistyvässä maailmassa. Meillä on järjestelmät ja laitteet havaita ja tutkia vaikka mitä ihmisessä.
Juuri keskustelin ihmisen kanssa, jonka lapsi saa psykiatrisista apua kehittyneessä järjestelmässämme. Kolmen vuoden hoitosuhteen jälkeen lääkäri oli todennut, että ei ole lukenut lapselle tehtyjen testien tuloksia, koska ei saa tietoja siitä palvelusta, jossa testit on tehty. Mutta oli sitten kuitenkin kolme vuotta "hoitanut" tietämättä, mistä edes on kysymys tavaten lasta kaksi kertaa tuona aikana.
Meillä on hyvät järjestelmät. Me hoidamme ja autamme ja tuemme. Olen siitä samaa mieltä, että meillä on Suomessa moni asia paremmin kuin missään muualla maailmassa. Mutta mistä se kertoo, että näin pääsee tapahtumaan – vai kertooko se mistään?
Kaikessa parhaudessamme, järjestelmissä ja systeemeissä ja lomakkeissa ja lipuissa ja lapuissa me unohdamme: ihmisen. Kyseessä on ihminen, olemassa ja tekemässä ja ihmisten välillä tulisi asioiden kulkea ja kohdata. Mitä me teemme jos emme puhu, tapaa ja kohtaa? Miten voimme tietää, ellemme kerro, kysy ja keskustele? Eikö toimivien järjestelmien tarkoitus olisi juurikin antaa selkeyttä, helppoutta ja aikaa ihmiselle tehdä ja selvitellä vähemmän ja olla enemmän?
Olemmeko me siis onnistuneet rakentamassamme niin hyvin, ettei muutosta kannata edelleen etsiä? Olemmeko jo riittävän hyviä vai onko näissä tarinoissa jotain kuultavaa? Ja tämä tarina oli tämän päivän ensimmäinen, jonka sivussa kuulin monta muutakin. Yleensä kuulen näitä useita päivässä ja vuodessa on 365 päivää ja vuodet seuraa toistaa.
Mikä järjestelmässämme siis prakaa ja onko meillä ihmisillä mitään tekemistä tämän kanssa? Entä meidän oma järjestelmämme? Miten se toimii?
Miksi potilailla on tällaisia tarinoita kerrottavana? Onko heissä jotain vikaa, mitä mikään järjestelmämme ei vielä osaakaan hoitaa?
Lähetän voimia ja rakkautta perheelle, jossa lapsi lähtee seuraaviin tutkimuksiin, jotta lääkärillä on asianmukaista tietoa, johon jatkossa hoitopäätöksensä voi perustaa. Lapselle kolmannet raskaat tutkimukset, lääkärille ensimmäiset, joista hän kuulee. Ja maksaa mitä?
Katja Lemberg
Kirjoittaja on vakavasta masennuksesta parantunut nainen ja äiti kehittämässä palveluita masentuneiden tukemiseen ja kohtaamiseen.
Kuva: Jukka Koskinen
Lue myös muita Katja Lembergin kirjoituksia:
Kun mustasta möykystä tulee puhdasta kultaa
Mitä jos auttaja ei osaa tai jaksa?
