Työelämästä eläkkeelle siirtymisen hyviin puoliin kuuluu ylellinen määrä omaa aikaa, mutta kolikon kääntöpuolena on selvästi vähemmän rahaa. On oltava tiukka budjettikuri, sillä vaikka esimerkiksi minulta työmatkakulut jäivät pois, lääkekulut ovat vaivojen lisääntyessä kasvaneet. Alkuvuoden isot lääkekulut on muistettava omassa taloudessa ottaa huomioon. Alkuvuoden isoilla lääkekuluilla tarkoitan kaltaisiani reseptilääkkeiden säännöllisiä käyttäjiä, joilla Kelan lääkekustannusten omavastuun katto (tänä vuonna 605,13 euroa) täyttyy, omalla kohdallani alle puolessa vuodessa. Loppuvuodesta kulut siis pienevät tuntuvasti, kun korvattavista reseptilääkkeistä jää enää 2,50 euron omavastuu reseptiä kohti. Maksettavaksi tulee toki vielä muitakin, ei-korvattavia lääkekuluja, mutta ne jakautuvat tasaisemmin pitkin vuotta.
Nyt reseptilääkkeitä tarvitsevilla on lisäksi 50 euron alkuomavastuu, mikä tietysti räpsähtää maksettavaksi ensi ostoksilla. Omalla kohdallani oli niin, että ensimmäisellä apteekkikäynnillä tarvitsin uuden kolmen kuukauden satsin vain yhdestä käyttämästäni lääkkeestä ja silti maksettavaa jäi lähes 200 euroa. Onneksi samaan ostokertaan ei sattunut muita jatkuvasti käyttämiäni lääkkeitä.
Budjettikuria siis tarvitaan. En valita, sillä ainakin toistaiseksi pärjään aika vähillä lääkkeillä ja olen sen verran järjissäni, että pysyn selvillä tuloistani ja menoistani. En myöskään tarvitse diabeteslääkkeitä, joiden korvattavuus vuoden alusta pieneni dramaattisesti.
Toivon Kelan sääntöihin jonkinlaista pysyvyyttä. Lisäkorvauksista en edes haaveile. Kun eläkkeet eivät juurikaan nouse, kaikki tukiin kohdistuvat heikennykset tuntuvat, suhteessa sitä selvemmin mitä pienempi eläke. Lääkkeiden korvauskuluista aiheutuvaa menoerää valtion budjetissa huokaileville sanon vain, ettei yksikään meistä kremppaisista ja sairaista voi ostaa yhtäkään reseptilääkettä ilman lääkärin kirjoittamaa reseptiä. Meitä on siis turha syyllistää. En tunne tavallisista ihmistä koostuvassa ystävä- ja sukulaisjoukossa ketään joka käyttäisi lääkkeitä tarpeettomasti, pikemminkin päinvastoin. Ja se tulee yhteiskunnalle pitkän päälle kalliimmaksi kuin jos ihminen saa lääkityksellä sairautensa hallittavaksi ja pystyy välttämään poliklinikka- ja sairaalakäyntejä.
Leena Mallat
Kirjoittaja on 63-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
