Ominaisuus, joka vaikuttaa ehkä eniten elämääni, on aistiyliherkkyys. Se onkin hyvin tyypillistä Asperger-henkilöille. Kun kokee ympäriltä tulevat ärsykkeet suurempina kuin muut yleensä, se voi tehdä tavalliset arkiset asiat hyvinkin haastaviksi.
Jo kadulla kävellessä menee kauheasti energiaa ympäristön hahmottamiseen, kuten vastaantuleviin ihmisiin ja kadunylityksiin. Aina täytyy miettiä, miten esimerkiksi laittaa kädet tai missä vaiheessa pitäisi alkaa väistää vastaantulijaa. Usein kolhin itseäni, kun samaan aikaan pitäisi hallita sekä itseä että ympäristöä. Pyörällä ajan vain sivuteitä ja ajokorttia en ole edes harkinnut hankkivani.
Minulla ei oikeastaan ole ollenkaan tilannetajua. Myös kasvomuistini on huono, en muista edes omia kasvojani, jos peilistä katsomisesta on kulunut hieman aikaa. Jos tuttu ihminen tulee vastaan väärässä ympäristössä, en tunnista häntä. En edes tunnistanut siskoani, joka kerran tervehti minua koulun käytävällä aivan odottamatta. Lapsena saatoin alkaa itkeä, jos mummoni tuli vastaan kaupassa. Eihän hän kuulunut sinne.
Koulussa aistit joutuivat aina koetukselle. En halunnut koskaan istua keskellä luokkaa tai viihtynyt metelissä, mutta myöskin liika hiljaisuus tunnilla oli painostavaa. Liikuntatunneilla tönittiin, taputettiin, heitettiin palloa liian kovaa ja hippaleikkien läpsäytykset jäivät iholle pitkäksi aikaa. Konserteissa musiikki muuttui pelkäksi meluksi liiasta äänenvoimakkuudesta. Elokuvissa käynti oli enemmän pelottavaa kuin hauskaa kovien tehosteiden ja suuren valkokankaan vuoksi. Huvipuistossa joidenkin laitteiden ohi piti vain juosta äkkiä, kun ääni oli niin uhkaava.
Olen tarkka vaatteiden mukavuudesta ja esimerkiksi farkut ovat aina jäykät, kengät tuntuvat puristavan koosta huolimatta, kaulukset karhistelevat ja korut nipistelevät. Syön leivänpäälliset erikseen ja aterioiden ruokalajit täytyy aina syödä samassa järjestyksessä. En ole koskaan myöskään pitänyt sähkövalosta, vaan viihdyn paremmin hämärässä tai luonnonvalossa.
Tunteiden tunnistaminen ja näyttäminen on usein hankalaa. Tunnetilani kiihtyvät nopeasti nollasta sataan. Saatan menettää malttini pikkuasiastakin, mutta yleensä myös lepyn nopeasti. Voin yhtäkkiä murtua siitä, miten mahdottomalta tulevaisuus vaikuttaa, mutta heti toisessa hetkessä jo unohtaa sen ja kiinnostua muista asioista. Jos tulen ymmärretyksi väärin ja vastapuoli ei suostu selvittämään asiaa, keinot ilmaista itseäni loppuvat ja hermostun. Lapsena se tulkittiin usein virheellisesti kiukutteluksi, vaikka yleensä syynä oli vain pettymisen tai surun tunne, jota en osannut ilmaista oikein. Sellaisen lapsen tulisi antaa rauhoittua ja selvittää, mitä tapahtui ja miltä hänestä oikeasti tuntuu.
Vaikka ilahtuisin kovasti saamastani lahjasta, se ei välttämättä näy ulospäin. Olen kyllä opetellut kiittämään kovasti, mutta en oikein osaa näyttää, miten onnellinen todellisuudessa olenkaan. Usein luullaan virheellisesti, että as-henkilö ei olisi empaattinen, mutta useimmat heistä ovat jopa empaattisempia kuin moni muu. Minä pahoitan mieleni toisten puolesta niin kuin nekin, jotka sen näyttävät, mutta luontaisesti se ei vain näy ulospäin.
Kodin ulkopuolella en vieläkään oikein osaa näyttää tunteitani, vaan ne patoutuvat sisälleni. Monesti vetäydyn hieman sivuun sosiaalisissa tilanteissa, koska en tiedä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Tosin toiminta voisi olla myös päinvastaista. On yleistä, että esimerkiksi lapsi villiintyy ylivirittyneeseen tilaan meluisassa ympäristössä ja saa sillä ihmettelyä aikaan. Se on yksi osoitus siitä, ettei todellakaan tiedä, miten päin tilanteessa pitäisi olla.
Vaikka yliherkistä aisteista aiheutuukin usein häiriötä, tekevät ne myös elämän mielenkiintoisemmaksi. Uuden tavaran saadessani on kiinnostavinta tutkia sen muotoa, materiaalia ja tuoksua. Kiinnitän paljon huomiota ympäristön yksityiskohtiin ja muistan tarkasti ihmisten keskusteluja. Olen todellakin sisäisesti paljon aktiivisempi, miltä ulospäin näyttäisi. Ja olen minä kiitollinen hyvästä muististani! Lisäksi mainittakoon, että nämä ovat vain esimerkkejä diagnoosin kannalta, joten elämääni mahtuu myös ihan normaaleja asioita.
Tiia-Maria Tuominen
Kirjoittaja on 22-vuotias kuvataiteiden ja kiinan kielen opiskelija, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Hän haluaa levittää tietoa tästä sairaudesta ja nähdä paljon maailmaa.
Lue myös:
Kuka ymmärtäisi aspergeria?
