Jotkut ihmiset eivät rasitu koskaan henkisesti ja heille on vaikeaa selittää henkistä uupumusta. Fyysisesti voi kuka tahansa rasittua, ja se tuntuu yleisesti hyväksyttävämmältä. Fyysisesti ei kuitenkaan voi rasittua ennen työhetkeä, mutta henkisesti voi kärsiä jo viikkoja etukäteen. Joskus henkinen rasite saattaa aiheuttaa fyysisiäkin sairauksia, joita voi yrittää hoitaa, mutta oireiden alkuperä jää usein epäselväksi.
Jos on erityisherkkä ympäristön muutoksille, painostuksille ja velvoitteille, ei koe koskaan hetkenkään rauhaa. Mitä silloin pitäisi tehdä? Voiko vain mennä lääkäriin sanomaan, että nyt ei jaksa? Minä voin vedota Asperger-diagnoosiini, mutta miksi sellainen ihmisen luokittelu ”poikkeavaksi” on ainoa syy antaa lupa olla erilainen ja saada helpotuksia? Miksi ihmistä ei vain uskota, jos hän ei jonakin päivänä pysty vaikka työskentelemään? Täytyy mennä lääkäreiden kautta ja hankkia poissaolotodistuksia. Onko epärehellisiä ihmisiä muka niin paljon, että he käyttäisivät tätä vapautta väärin? Joskus lapsuudessa oli sellaisia koulupäiviä ja tapahtumia, joita pelkäsi kuollakseen, mutta ei ollut mitään pätevää syytä jäädä pois. Tällaisissa tapauksissa vanhempien ymmärrys riittää, mutta työmaailmassa se ei ole lainkaan niin yksinkertaista.
Kaikenlainen pakottaminen saa minut voimaan pahoin. Miksi pitäisi olla jonkin ulkopuolisen tahon omistama? Elämme todellisessa suoritusyhteiskunnassa, jossa jokaisen oletetaan toimivan samalla tavalla. Mutta eihän tämä elintapa ole mikään luonnon luoma, vaan täysin länsimaalaisen kulttuurin keksintöä. Ihmisellä pitäisi olla oikeus toimia omalla tavallaan ja nopeudellaan, eikä mukautua pakolla mihinkään muottiin, mikä ei ole mikään universaali oikea tapa olla.
Ajantajuni on aika kehno, joten vaikka kuinka tekisin työt kiireellä, saatan silti olla viimeinen ja se, ketä odotetaan. Silloin on äärimmäisen epäreilua, että joku moittii hitaudesta tai jopa luulee, että hitaus on tahallista. On turhauttavaa, että menee koko ajan kauhealla kiireellä, eikä mikään riitä. Sitä paitsi työn jälki huononee, jos ei saa toimia omaa tahtiaan. AS-tyypit ovat kuitenkin aika tunnollisia, mutta toimintavaiheiden omaksuminen ja läpikäyminen vievät hieman enemmän aikaa. Tekee mieli siis sanoa, että älkäämme syyttäkö omalaatuista ihmistä, vaan sitä, joka meille tämän kiireellisen elämäntavan on määrännyt.
Ihmisellä ei pitäisi olla pakkoa olla tietynlainen. Olen kärsinyt paljon siitä, etten osaa olla yleisen käsityksen mukainen. En kuitenkaan ole varma, kärsinkö siitä itseni vai muiden vuoksi. Välillä kaipaan koko maailman kohtaamista, toisinaan en ymmärrä sitä lainkaan.
Tiia-Maria Tuominen
Kirjoittaja on 23-vuotias kuvataiteiden ja kiinan kielen opiskelija, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Hän haluaa levittää tietoa oireyhtymästä ja nähdä paljon maailmaa.
