Uusi vuosi on alkanut ja käyn jo mielessäni kaikkia tämän vuoden tulevia tapahtumia. Mietin muun muassa ensi kuun tapaamisia, kevään pääsykokeita, kesän lentomatkaa ja ensi syksyä. Turhaahan se on, ei voi koskaan tietää, onko maailmakaan enää silloin pystyssä. Mutta minulla on aina tarve hallita asioita mielessäni ja siitä tulee stressiä.
Nukkuminen on hankalaa, jos täytyy miettiä seuraavan aamun lähtöä kotoa. Itse saatan antaa koko elämäni koulu- ja työmenoille, etten osaa rentoutua edes vapaa-ajalla, kun odotan seuraavaa päivää. Monet huoleni ovatkin yleensä aivan arkisia asioita ja ehkä murehtiminen johtuukin siitä, että elämässä suoriutumisen paineet ovat niin suuret.
Täällä Suomessa pitäisi koko ajan elää yhteiskunnan käsikirjoituksen mukaan. Jos poikkeaa yleisestä kaavasta, sitä ihmetellään. Joskus tunnen juuttuneeni diagnoosiini, kun näen ikätoverieni liikkuvan elämässä eteenpäin. Minun on ollut vaikea arvostaa itseäni, kun olen jäänyt niin paljon ulkopuolelle kaikista sosiaalisista suhteista. Pahimmassa tapauksessa vetäytymiseni on ehkä joidenkin silmissä näyttänyt ylpeytenä, vaikka päinvastoin olen kadehtinut toisia, kun heillä on ollut kaikki sosiaaliset eväät selviytyä.
Ajattelen ehkä vähän liikaakin toisia ihmisiä. Silti voi hyvin olla, etteivät he tiedä siitä yhtään mitään. Olen ennenkin ihmetellyt sitä, miksi asperger-ihmiset leimataan tunnekylmiksi. Kyse on siitä, että tunteiden tunnistaminen ja niiden ilmaiseminen voi olla vaikeaa. Esimerkiksi minä osoitan välittämiseni ja myötätuntoni mieluummin teoin kuin sanoin, koska se on minulle helpompaa.
Jotkin tunteet menneisyydestä saattavat muistellessa tuntua yhtä voimakkailta kuin ne olisivat tapahtuneet tänä päivänä. Jos tunteet ovat kasautuneet sisään, ne saattavat purkautua ulos ikävällä tavalla, sillä negatiivisia tunteita voi olla helpompi ilmaista. Voin joskus hermostua aivan mitättömästä asiasta, koska mieleni päällä saattaa olla jotain aivan muuta, mitä on vaikea käsitellä. Lopuksi onkin hyvä puhua ja selvittää, mistä paha olo oikeasti johtuu.
En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, enkä epärehellisyyttä. Olen välillä ehkä liiankin hyväuskoinen. Olen myös oppinut, ettei kenenkään huoli, vaiva tai kipu ole toisen murhetta mitättömämpi. Jos joku sanoo, ettei pysty suoriutumaan jostain, en kyseenalaista sitä. Kaikelle käyttäytymiselle löytyy aina jokin syy, eikä se yleensä ole laiskuus, pahuus tai tyhmyys.
Tiia-Maria Tuominen
Kirjoittaja on 22-vuotias kuvataiteiden ja kiinan kielen opiskelija, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Hän haluaa levittää tietoa oireyhtymästä ja nähdä paljon maailmaa.
